99
PROJEKTIUUTISET 3/2013
Jyväskylän kaupungintalo
Porraskäytävää koristaa puhdistettu alku-
peräinen kattomaalaus. Esille jätetyt frag-
mentit kertovat kaikille, millaisia muutoksia
kunnallistalona tunnetussa Jyväskylän
kaupungintalossa on tehty yli 110-vuotisen
historian aikana.
lauttaa osaksi alkuperäiseen asuunsa,
Ilves sanoo.
Rakennuskonservointiliike Ukri Oy
teki mittavan väri­ ja maalitutkimuksen,
jonka pohjalta alkuperäinen väri­
maailma saatiin selville.
Ilveksen mukaan kaupungintaloon ha­
luttiin toisaalta palauttaa vanhaa loistoa,
mutta tuoda myös modernia henkeä. Enti­
söidyissä tiloissa näkyy uusrenessanssi­
tyylinen ulkoasu ja 1920­luvun asu.
Uudet tilat tehtiin selkeästi moderniksi
2000­
luvun kerrostumaksi.
Tiloissa on paljon uutta tekniikkaa,
jota ei voitu piilottaa 60 senttiä paksuihin
tiiliseiniin. Sähköt kulkevat pääasiassa
uusituissa välipohjissa ja ilmanvaihto
modernien huoneiden alakatoissa. Tek­
nisiä asennuksia varten osaan huoneis­
ta on rakennettu tammiviilupintaisia
kalusteseinämiä, Ilves sanoo.
Huonokuntoisten välipohjien purka­
minen toi suunnittelijalle eteen mielen­
kiintoisen työvaiheen. Vanhoista katto­
maalauksista säilytettiin purkamisen
yhteydessä kohdat, joista maalaukset oli
paljastettu useiden maalikerrosten alta.
Piti miettiä, kuinka palapeli saadaan
kasaan, kun käsissäni oli pieniä paloja
välipohjan kattomaalauksista, Ilves ker­
too.
Kerrokset elävät käytön mukaan
Jyväskylän
kaupungintalon
kellari­
kerroksessa on peruskorjauksen jälkeen
kokoustiloja ja rennompaan edustamiseen
suunniteltuja tiloja. Kellarikerrokseen joh­
taa erillinen sisäänkäynti, mikä mahdollis­
taa tilojen käytön omillaan.
Ensimmäinen kerros on tarkoitettu
kaupunkilaisten käyttöön. Siellä sijait­
sevat muun muassa neuvonta, kirjaa­
mo, henkilökunnan tiloja ja kaupungin­
johtajan huone.
Toinen kerros toimii juhlakerroksena.
Siellä on neljä erikokoista salia erilai­
siin vastaanottoihin. Juhlasalia käytetään
myös valtuustosalina. Toisessa kerrok­
sessa on lisäksi joitakin toimistotiloja.
Kolmannessa kerroksessa oli ennen
peruskorjausta työtiloja, mutta nyt siellä
on vain talotekniikkaa: käytännössä kol­
me ilmanvaihtokonehuonetta ja huolto­
käytävä.
Rakennus ei painu eikä tärise
Koko rakennus kantavine seinineen on
peruskorjauksen jälkeen paalujen va­