57
PROJEKTIUUTISET 2/2013
Kulttuuritalon peruskorjaus
käytössä.
Kulttuuritalon peruskorjaus päästiin
aloittamaan Radion sinfoniaorkesterin,
RSO:n, muutettua aiemmin konserttiti-
loina käyttämistään Kulttuuritalon tiloista
vasta Helsingin keskustaan valmistunee-
seen Musiikkitaloon toukokuussa 2011.
RSO:lta vapautuneisiin tiloihin on sijoi-
tettu nyt muun muassa uusia neuvottelu-
huoneita.
Hienovaraisia muutoksia
Kulttuuritalon julkisivun päämateriaalei-
na on käytetty paikalla muurattua punatiiltä
ja toimisto- ja kokoustiloissa kuparipoimu-
peltiä. Arkkitehti Tom Lindholm kertoo, että
julkisivujen luonne säilyi kutakuinkin alku-
peräisenä. Hienovaraisilla muutoksilla py-
rittiin energiatehokkuuden parantamiseen
ja elinkaaren pidentämiseen muun muassa
vanhojen säilytettyjen ikkunoiden osalta.
Sisätilojen korjauksissa ja välttämättä uusit-
tavissa kohteissa noudatettiin detaljoinnissa,
materiaalivalinnoissa ja värityksessä hyvin
pitkälle alkuperäistä toteutusta.
Museoviraston omien kiinteistöjen hoi-
dosta ja ylläpidosta vastaava viraston yli-
intendentti
Anita Hyvärinen
kertoo, että
Museovirastolla oli aiemmin useita toimi-
tiloja Helsingissä. Vuonna 2006 laadittiin
Museoviraston tilantarveselvitys, jossa sel-
vitettiin, paljonko virasto tarvitsisi tiloja, jos
toiminnot keskitettäisiin. Tilaohjelma sovi-
tettiin Sturenkatu 2 a:n ja Sturenkatu 4:n
kiinteistöihin vuonna 2007. Museoviras-
ton tilojen suunnittelussa käytettiin apu-
na myös strategialähtöistä työympäristön
kehittämistä.
Näin päädyttiin nykyisiin Senaatti-kiin-
teistöjen omistamiin tiloihin entiseen Ko-
titalousopettajaopistoon Sturenkatu 2
a:han, maanalaiseen uudisrakennukseen
ja Kulttuuritalon toimistosiipeen. Sturen-
katu 2 a:n rakennus ja Kulttuuritalon toi-
mistosiipi yhdistyvät Kulttuuritalon takana