staattista luonnetta ja yksipuolisessa istu-
ma-asennossa olemista.
Toimiston sisätilan ilme on eloisa ja ti-
lasta toiseen vaihteleva, mikä tekee koko-
naisuudesta mielenkiintoisen. Tyylikkyys,
avaruus ja vapautuneisuuden tunne on lei-
maavaa porrashuoneita myöten.
Toimintamme vaatii saumatonta yh-
teistyötä eri osastojen välillä. Tätä halu-
simme korostaa avokonttorivalinnalla. Sa-
malla kuitenkin halusimme, että tarjolla
on riittävät tilat palavereille ja mahdolli-
suus vetäytyä hetkeksi vaikka omaan rau-
haan. Avotilat ovat vähentäneet merkittä-
västi myös sisäisiä turhia palavereita, Ma-
rita Jaatinen kertoo.
Vastaavasti tehdas ja sen välitön ympä-
ristö toimivat logistiikan ja tuotannon eh-
doilla.
Saapuva tavaraliikenne kulkee eri
kautta kuin lähtevä tavara. Tämä vähen-
tää liikenteen summautumista erityisesti
aamupäivällä. Materiaalivirran suunnitte-
luun panostettiin paljon, jotta pullonkau-
loja ei syntyisi. Tässä onnistuimme mieles-
tämme hyvin, kertoo toimitusjohtaja Ma-
rita Jaatinen.
Töiden välillä voi rentoutua ja venytellä
aivan tätä varten suunnitellussa tilassa.