Yliarkkitehti Pekka Lehtinen: ”Museovirasto mahdollistaa”
Stadion-säätiö on tehnyt yhteistyötä Museoviraston kanssa lähes 30 vuotta.
– Olemme olleet tekemisissä Olympiastadionin kanssa 1990-luvun alkupuolelta lähtien, kun edellinen peruskorjaus tehtiin, Museoviraston yliarkkitehti Pekka Lehtinen kulttuuriympäristöpalvelujen osastolta kertoo.
– Rakenteita kovakouraisesti uusineen hankkeen aikana havahduttiin siihen, miten arvokas Stadion on, Lehtinen sanoo.
– Stadion on keskeistä rakennusperintöämme. Sen arkkitehtoninen ja kulttuurinen merkitys on valtava. Mitä korjaukset aiheuttavat tälle perinnölle, siinä Museovirasto on mukana miettimässä.
1990-luvun peruskorjauksen myötä syntynyt keskustelu johti Olympiastadionin suojeluun rakennussuojelulain perusteella vuonna 2006. Laki muuttui myöhemmin rakennusperintölaiksi, ja uusi suojelupäätös tehtiin uuden lain perusteella vuonna 2014.
– Suojelupäätöksestä kaikki osapuolet olivat hyvin yksimielisiä. Päätös velvoittaa Museoviraston toimimaan asiantuntijana siinä, miten suojelua toteutetaan.
Lehtisen mukaan Museovirasto on pyrkinyt siihen, että tarpeellisille muutoksille Olympiastadionilla löydetään tapa toteuttaa sovittujen suojeluperiaatteiden mukaan.
– Museovirasto ei estä vaan mahdollistaa, Pekka Lehtinen toteaa.
Kohti perusparannusta
Vuonna 2010 Stadion-säätiön silloinen toimitusjohtaja Maija Innanen käynnisti Stadionin tulevaisuutta koskevan selvityksen. Silloin todettiin, että Stadion on teknisesti huonossa kunnossa sekä ajastaan jäänyt, joten tapahtumia oli vaikea saada toteutetuksi taloudellisesti ja tehokkaasti.
– Stadionin kulttuurihistoriallinen ja symbolinen korvaamattomuus oli tulevaisuuden suunnittelun lähtökohtana. Samoin se, että tarve korjauksille ja uudistuksille oli suuri, Pekka Lehtinen sanoo.
Selvityksistä ja keskusteluista sukeutui Olympiastadionin perusparannushanke. Museovirastosta keskusteluissa mukana olivat Pekka Lehtinen, Hilkka Högström ja Mikko Härö.
– Tärkein vaihe alussa oli tunnistaa haasteet, hankkeen mittakaava ja osaamisen tarve, Lehtinen toteaa.
Lehtisen mukaan Stadion-säätiö onnistui hyvin perusparannushankkeen arkkitehdin ja pääsuunnittelijan valinnassa. Kilpailutuksen kautta valitussa Arkkitehdit NRT Oy:n ja Arkkitehtitoimisto K2S Oy:n työyhteenliittymässä on monipuolista osaamista suojeltujen rakennusten korjaamisesta.
– Koko 10 vuotta kestäneen prosessin aikana arkkitehtitoimistot ovat olleet Museovirastolle keskeinen keskustelukumppani, ja meillä on ollut myös jatkuva yhteys Stadion-säätiöön. Museoviraston rooli Olympiastadionin perusparannushankkeessa oli antaa asiantuntijaviranomaisen tukea, Pekka Lehtinen toteaa.
Suojellaan muutakin kuin rakennusta
Rakennussuojelun tavoitteena on säilyttää se, mikä on arvokkainta.
– Yksityiskohtaisimmin stadionilla on säilytetty vanhimpien osien 1930-luvun arkkitehtuuria pääkatsomossa, urheilumuseon vanhimmassa osassa, kolmannen kerroksen käytävillä ja toimistohuoneissa. Näiden tilojen kunnostuksessa pyrittiin noudattamaan alkuperäistä ilmettä, Pekka Lehtinen kertoo.
Lehtisen mukaan Stadionilla on tärkeää ja suojeltavaa myös sen toiminnan historia ja asema edelleen Helsingin suurten ulkoilmatapahtumien ykkösareenana. Suojelupäätöksessäkin keskeinen näkökulma on, että Stadionin on voitava palvella Helsingin suurstadionina.
1930-luvulta olevien osien lisäksi Stadionilla on paljon uudempiakin kerrostumia: Stadionia on muutettu ja kehitetty vuosien varrella moneen kertaan, ja sitä historiaa ei haluttu poistaa, vaan eri rakennusvaiheet näkyvät tunnistettavina edelleen perusparannuksen jälkeenkin.
– Vaikka uudempiin rakennusvaiheisiin tehtiin monin paikoin isojakin muutoksia, niiden arkkitehtuurin periaatteita ja ilmettä vaalittiin, kuten esimerkiksi kaarre- ja itäkatsomoiden lautaverhoilluissa julkisivuissa.
– Suojelu ei ole Stadionin tapahtumien kehityksen pysäyttämistä eikä palautusta 1930-luvun asuun, Pekka Lehtinen sanoo.
Sekä nyt tehdyissä korjauksissa että uudisrakentamisessa on materiaaleissa ja työtavoissa pidetty yllä Stadion-standardia.
– On vältetty ylellisyyttä, mutta on tehty huolellista arkkitehtuuria, hyvälaatuisia ja kestäviä tiloja kaupunkilaisille saatavissa olevista materiaaleista. Rakennuksessa on alun perinkin käytetty teollisesti valmistettuja osia, ja korjausperiaatteet ovat sen mukaisia. Uusissa osissa huolehdittiin, että ne sopivat ympäristöönsä, Lehtinen kertoo.
Katot ja turvallisuus työllistivät
Stadionin näkyvin muutos on katsomoiden kattaminen.
Pekka Lehtisen mukaan suurin ja moniuloitteisin suunnittelukysymys oli, miten stadion säilyttää vakiintuneen ja tutun olemuksensa katsomoista ja kaupungilta nähtynä uusien katsomokatosten jälkeen.
Uusien katosten ulkonäkö jatkaa vuonna 2003 arkkitehtikilpailun tuloksena syntyneen itäkatsomon puukatoksen linjaa. Arkkitehdit löysivät Pekka Lehtisen mukaan jo suunnittelun varhaisissa vaiheissa vaativaan ympäristöönsä sopivan perusratkaisun kaarrekatsomoiden kattamiseksi.
Paljon aikaa jouduttiin kuitenkin käyttämään katosten toteutuksen miettimiseen: miten tuetaan valtavien rakenteiden valtavat kuormat.
– Siinä oli vain vähän liikkumisvaraa, kun rakennuksen läpi meneviä olemassa olevia rakenteita vahvistettiin yksilöllisesti, Lehtinen toteaa.
Katsomoiden kattamisen lisäksi toinen paljon suunnittelua vaatinut, suojeltuun rakennukseen laajasti vaikuttanut asia oli poistumistiet ja muu katsojaturvallisuus
– Stadionilla erilaisia, eri aikoina rakennettuja osia, ja poistumisteiden sijoittamiselle oli ajoittain työlästä löytää ratkaisuja. Museovirastolle esiteltiin varteenotettavia vaihtoehtoja, joiden kohdalla käytiin arkkitehtien kanssa periaatteellisiakin pohdintoja, kuten säilytetäänkö alkuperäistä rakennusmateriaalia vai ulkonäköä.
Samoin paljon mietittävää oli Stadionin toiminnallisen selkeyden palauttamiseksi maantasossa, mikä väistämättä vaati joidenkin rakenteiden purkamista.
– Peruskorjauksessa oli myös tavoitteena monien vanhojen tilojen kuten toimistojen ja pukuhuoneiden muuttaminen monikäyttöisiksi niin, että ne ovat tarvittaessa otettavissa yleisötiloiksi. Samoin itäsiiven liikuntasalit haluttiin monikäyttöisiksi. Tarvittiin paljon harkintaa, että tilojen joustavuus lisääntyy mutta niiden historiallinen ilme säilyy, Pakka Lehtinen kertoo.
Hankkeen vaativuudesta huolimatta pulmat eivät Lehtisen mukaan koskaan tuntuneet ratkaisemattomilta vaan aina oli näkymä eteenpäin.
– Suunnittelutoimistoissa tehtiin valtava määrä työtä. Museovirasto huolehti, että pysytään sovituissa raameissa.
Stadionin täysin uudet tilat kentän ja rakennuksen alla olivat Museoviraston kannalta luonnollisesti helpompia.
– Seurasimme kuitenkin myös uusien tilojen toteutusta. Esimerkiksi aiottua vaativammat louhimiset rakennuksen alla ja vieressä piti tehdä rakennusta vahingoittamatta.
Kaikkea ei saa rahalla
Olympiastadionin remontin hinta voi nousta noin 350 miljoonaan euroon. Sitä on pidetty suurenna summana korjaamisesta; samalla rahalla olisi voinut rakentaa kokonaan uuden stadionin.
– Olympiastadion on historiallisesti arvokas. Uuteen stadioniin ei saisi siirrettyä vanhan historiaa, ja jos Olympiastadionin käyttö loppuu, sen arvo menetetään. Stadionia ei haluttu museoesineeksi, Pekka Lehtinen sanoo.
Remontin hintaan vaikutti Lehtisen mukaan hankkeen vaativuus ja se, että työmaalla oli paljon yksilöllistä tekemistä. Korjaaminen vei hankkeen kustannuksista pienemmän osan, ja muutokset ja lisärakentaminen suuremman.
– Oli jo tarveselvitysvaiheessa tiedossa, että erittäin vaativaan ympäristöön tehtävät muutokset ja laajennukset tulivat muodostamaan selvän pääosan hankkeen kustannuksista.
Pekka Lehtinen toteaa, että Museoviraston kannalta Olympiastadionin perusparannus meni hyvin ja prosessi oli onnistunut. Kulttuuriperintöä on vaalittu, ja Stadionilla on raamit toiminnalle seuraavaksi sadaksi vuodeksi.
– Stadion on säilyttänyt hyvin luonteensa, se on edelleen intiimi ja lämmin. Se on vanha tuttu vaikka siinä paljon uutta, Lehtinen sanoo.
Suojelupäätöksen velvoittamana Museovirasto on jatkossakin Stadion-säätiön yhteistyökumppani muutosten ja korjausten kysymyksissä.
Teksti Jaana Ahti-Virtanen | Kuvat Mikael Lindén
