YIT:stä toimitilojen palveluoperaattori

– Vallilassa osoitteessa Sturenkatu 16 avautuva ensimmäinen kohteemme on monikäyttäjäympäristö, josta yritys saa halutessaan vuokrattua joko omat tilat tai ainoastaan avotyöskentelypisteitä joustavalla sopimuksella. Oman tilan ja yhteiskäyttöisten resurssien, kuten työpisteiden ja projektihuoneiden tarpeen mukainen yhdistäminen tuo kaivattua joustoa yrityksille, kertoo johtaja Anders Stenbäck YIT:n palveluita kehittävästä yksiköstä.

Yritys tekee sopimuksen haluamalleen työntekijämäärälle ja maksaa tilasta käytön mukaan. Lisämaksusta voi ostaa palveluita, esimerkiksi vuokrata ammattitason laitteilla varustetun studion webcasteja tai verkkokoulutuksia varten.

YIT:n mukaan Workery+ on itsessään joustava ja skaalautuva, ja se voi Vallilan hankkeessa kasvaa aina 17 000 neliön laajuuteen. Pilottikohteessa on työpisteiden lisäksi neuvottelutiloja, kahvila-ravintola ja kuntosali. Tilasuunnittelussa on otettu huomioon terveys ja turvallisuus; esimerkiksi riittävä väljyys, ergonomiset kalusteet ja desinfiointipisteet. Hygienian kuuluvat myös kosketuksetta toimivat hanat, kahvat ja valokatkaisimet. Tiloissa on myös ilmanpuhdistimia.

Tiloissa työskentelevillä on käytössään mobiilisovellus, joka toimii kulkukorttina ja jolla varataan yhteiskäyttöisistä tiloista työpisteet ja neuvotteluhuoneet.

– Olemme yhdistäneet tähän konseptiin kaikki elementit mitkä tällä hetkellä työn tulevaisuuden kannalta puhuttavat. Joustavuus, yhteisöllisyys ja hyvinvointi ovat ratkaistavien asioiden listalla tällä hetkellä jokaisessa yrityksessä. Workery+ -ratkaisut muodostavat yhdessä saumattoman asiakaskokemuksen, jonka tuottamisessa haluamme itse toimia palveluoperaattorina. Innovatiiviset tilat ovat keskeinen osa työtyytyväisyyttä, Anders Stenbäck toteaa.

Vallilan pilottikohteen jatkoksi YIT aikoo lähivuosina avata muitakin samanlaisen konseptin Workery+ -toimitiloja.