Kuva: SRV

WithSecuren pääkonttorin peruskivi muurattiin Jätkäsaaressa

SRV:n ja Stora Enson kehittämän Helsingin Jätkäsaaressa sijaitsevan Wood City -puukorttelin täydentävän viimeisen rakennuksen peruskivi muurattiin tänään. Rakennukseen tulee kyberturvallisuusyhtiö WithSecuren pääkonttori. Hankkeelle tavoitellaan positiivista ympäristövaikutusta eli suurta hiilikädenjälkeä. Uudet tilat otetaan käyttöön vuoden 2024 aikana. 

Kuva: SRV

Rakentaminen työmaalla käynnistyi kesällä 2022. Työmaan louhintatyöt ovat valmistuneet, ja nyt työn alla ovat kellarin betonirakenteet. Työmaalla työskentelee nyt noin 60 työntekijää, ja enimmillään työmaavahvuus tulee olemaan noin 120 työntekijää. 

Toimistorakennukseen tulee 7 kerrosta ja kellarikerros, kokonaisala on noin 8700 neliömetriä. Toimistorakennuksen ensimmäinen kerros, kellari sekä hissi- ja porraskuilut ovat betonirakenteisia ja kerrokset 2-7 puurakenteisia. Puuta hyödynnetään ulkoseinien, puurungon, yläpohjan ja julkisivuverhouksen materiaaleina. Puurungon kantavissa pilareissa käytetään materiaalina liimapuuta. Kantava välipohja toteutetaan CLT-laattaratkaisuilla. Myös veistoksellinen aulan katto verhoillaan kuusesta valmistetuilla CLT-lamellirakenteilla.

– Wood City on todellinen puurakentamisen ja toimitilarakentamisen taidonnäyte, jossa yhdistyvät design ja kestävä kehitys. Luomme elinkaariviisasta kaupunkia rakentamalla hiilidioksidia sitovasta uusiutuvasta materiaalista ja toteuttamalla tilat ensiluokkaisen energiatehokkaiksi. Luomme WithSecurelle modernin ja joustavan työskentely-ympäristön, mikä huomioi ympäristön ja työntekijöiden hyvinvoinnin, SRV:n pääkaupunkiseudun toimitilarakentamisen yksikönjohtaja Saku Kosonen kertoo.

SRV:n mukaan WithSecuren pääkonttori on ensimmäisiä uuden EU-taksonomian mukaisia hankkeita Suomessa. EU-taksonomia arvioi esimerkiksi rakennuksen energiatehokkuutta, uusiutuvien materiaalien käyttöä, muuntojoustavuutta ja varautumista tuleviin ilmastonmuutoksiin. A-energialuokan rakennukselle tavoitellaan Leed-ympäristösertifioinnin platinatason sertifikaattia. Katolle rakennetaan 300 neliömetriä aurinkopaneeleja.

Rakennusmateriaalina käytetään SRV:n mukaan pääosin uusiutuvia vähähiilisiä materiaaleja, jotka sitovat itseensä hiilidioksidia koko rakennuksen elinkaaren ajan. Rakentamisen aikana muodostunut pieni hiilijalanjälki korvataan istuttamalla syntyneitä päästöjä vastaava määrä puita hiilinieluiksi.

– Wood City merkitsee meille enemmän kuin vain toimistoprojektia tai tulevaisuuden työympäristön konseptia. Se yhdistää yrityksemme mission, kulttuurin ja työelämän konkreettisella tavalla ja auttaa meitä kehittymään. Säilytämme mennyttä ja luomme uutta samanaikaisesti. Siksi olemme iloisia, että ystävämme F-Securelta muuttavat kanssamme uusiin tiloihin, kertoo WithSecuren toimitusjohtaja Juhani Hintikka.  

Wood Cityn korttelin on suunnitellut Anttinen Oiva Arkkitehdit, jonka kilpailuehdotus Stories voitti kohteesta järjestetyn arkkitehtuurikilpailun.