OX2 on rakentamassa yhtä Suomen suurimmista tuulipuistoista Vaalan Metsälamminkankaalle. Kuvaaja: Anders Lönnfeldt

WindEurope: OX2 on Euroopan suurin tuulivoimarakentaja

OX2 on rakentamassa yhtä Suomen suurimmista tuulipuistoista Vaalan Metsälamminkankaalle. Kuvaaja: Anders Lönnfeldt

Vuoden 2015 jälkeen OX2 on toteuttanut yhteensä 377 tuulivoimalaa, joiden yhteisteho on 1,6 gigawattia.

”Olemme ylpeitä saatuamme toteuttaa merkittävän määrän uusiutuvaa energiaa eurooppalaisille. Voidaksemme torjua ilmastonmuutosta edelleen on kaikkien maiden tärkeä lisätä tuulivoimatuotannon osuutta”, OX2:n toimitusjohtaja Paul Stormoen toteaa.

Euroopan Unionin jäsenvaltiot pyrkivät yli kaksinkertaistamaan tuulivoimatuotannon 200 gigawatista 400 gigawattiin vuoteen 2030 mennessä. WindEuropen julkaiseman Wind energy and economic recovery in Europe -raportin mukaan tämä loisi noin 150 000 uutta työpaikkaa ja kaksinkertaistaisi tuulivoiman osuuden sähkönkulutuksesta EU:ssa.

”Tuulivoima tulee olemaan eurooppalaisen energiajärjestelmän selkäranka. Vuoteen 2050 mennessä EU tavoittelee maatuulivoimatuotannon kasvattamista 197 gigawatista 750 gigawattiin. Tähän tavoitteeseen päästäksemme tarvitsemme oikeanlaisia linjauksia tuulivoimarakentamiselle. Ennen kaikkea tarvitsemme kuitenkin ihmisiä ja yrityksiä, jotka ovat valmiita käärimään hihansa energia-alan murroksen vauhdittamiseksi. OX2 on hyvä esimerkki tästä. Hienosti tehty heiltä!”, toteaa WindEuropen toimitusjohtaja Giles Dickson.

WindEuropen mukaan tuulivoima työllistää tällä hetkellä 300 000 ihmistä Euroopassa ja tuottaa 37 miljardia euroa Euroopan bruttokansantuotteesta. Elinkaarensa aikana jokaisen uuden tuulivoimalan taloudellinen vaikutus on 10 miljoonaa euroa.