Viimeisimmät julkaisut

Vuoden nuori konsultti löytyy Swecolta

Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry on valinnut Vuoden nuoren konsultin 2019. Voitto meni tänä vuonna rakennuttamisen huippuammattilaiselle Perttu Valtoselle, joka toimii yksikönjohtajana Swecossa.

Perttu Valtonen. Kuva: Sweco

Jaetulle toiselle sijalle SKOLin hallitus valitsi maanalaisten tilojen suunnittelijan Max Pihlströmin A-Insinööreiltä ja teollisuusrakenteiden suunnitteluprojekteja luotsaavan Lotta Råbergin Pöyryltä.

VNK-voittajat ovat ehdolla myös SKOLin eurooppalaisen kattojärjestön EFCAn Young Professionals -kilpailussa, jonka voittajat ratkeavat toukokuussa Dublinissa pidettävässä tapahtumassa.

Sekä kotimaisen että kansainvälisen kilpailun kriteereissä edellytettiin hakijoilta kokemusta vaativista asiakasprojekteista ja aktiivista otetta toiminnan kehittämiseen. ”Suomalaisen tuomariston arvioissa korostuivat myös hakijoiden rooli uudenlaisen asiakaslisäarvon synnyttämisessä ja eri hankeosapuolia yhdistävässä vuorovaikutuksessa,” kertoo SKOLin toimitusjohtaja Helena Soimakallio.

”Voittajan persoonassa ja urassa yhdistyivät hienolla tavalla kaikki kilpailun kriteerit. Perttu on kehittämisestä innostunut rakennuttamisen ja teknisen suunnittelun rautainen osaaja, joka on ammattitaidollaan ja toimintatavoillaan saavuttanut sekä asiakkaiden että työtovereiden luottamuksen ja arvostuksen”, kiittelee Soimakallio.

Vuoden 2019 Vuoden nuori konsultti työskentelee aktiivisesti kehittyvän teknologian ja virtuaalityökalujen kanssa. Hänen johdollaan Swecoon on rakennettu tietomalliasiantuntijatiimi, jossa on luotu ainutlaatuisia innovaatioita tietomallien menettelyihin ja hyödyntämiseen. Esimerkiksi Pisararata-hankkeessa hänen ryhmänsä teki uraauurtavaa kehitystyötä infra- ja talotietomallien yhdistämisessä. Hän on myös tuonut yhteen rakennusalan eri toimijoita rakentamaan tietomallipohjaista huoltokirjaa.

”Olennaista on oikeiden kysymysten tunnistaminen ja avoin yhteistyö niiden ratkaisemiseksi”, Perttu Valtonen sanoo.

Vuoden nuori konsultti on myös johtamisen konkari, jonka vahvuuksiin kuuluvat hyvät ihmissuhdetaidot; kyky kuunnella, kannustaa ja motivoida. Perttu on perheenisä, joka todistaa omalla esimerkillään vaativan työn ja tasapainoisen perhe-elämän yhdistämisen onnistumista.

Vuoden nuori konsultti on enintään 35-vuotiaille suunnittelu- ja konsultointialan asiantuntijoille tarkoitettu kilpailu, jota on järjestetty vuosittain vuodesta 2014 lähtien. Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry haluaa kilpailun avulla nostaa esille nuorten osaajien panosta alalla sekä jakaa tunnustusta alan parhaille ammattilaisille.

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail