Viimeisimmät julkaisut

Vesa Harjusta Assemblin Oy:n Energia-yksikön liiketoimintajohtaja

Älykkäitä ja vastuullisia teknisiä ratkaisuja toteuttavan Assemblinin Energiatehokkuus- ja elinkaaripalveluiden liiketoimintajohtajaksi on nimitetty DI Vesa Harju (s. 1985). Assemblin Oy on osa Pohjoismaista Assemblin-konsernia, joka työllistää lähes 6 000 työntekijää Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa.

Energiatehokkuus- ja elinkaaripalveluiden liiketoimintajohtajaksi on nimitetty DI Vesa Harju

Harjulla on laaja asiantuntija- ja projektitausta energialiiketoiminnasta. Ennen Assemblinia hän on työskennellyt muun muassa asiantuntijatehtävissä Empower Oy:ssä ja Siemens Osakeyhtiössä sekä LeaseGreen Suomi Oy:ssä suunnittelu-, myynti ja kehitystehtävissä. Assemblinilla Harju on toiminut aikaisemmin vajaan viiden vuoden ajan muun muassa johtotehtävissä.

– Olin aikoinaan mukana perustamassa Energiatehokkuus- ja Elinkaaripalvelut -yksikköä Assemblinille ja pääsin alusta asti kehittämään yksikön liiketoimintaa ja toimintamalleja. Viimeiset vuoden päivät olen työskennellyt LeaseGreenillä, mutta liiketoimintajohtajan paikan avauduttua, päätös Assemblinille paluusta oli lopulta helppo. Yksikön valtava potentiaali, hyvä yhteishenki ja työn merkityksellisyys vaikuttivat luonnollisesti tähän.

Harju tulee jatkamaan Isto Hietasen tehtävissä, joka on lopettanut Assemblinilla heinäkuun lopussa.

– Mahtavaa saada takaisin taloomme Vesan kaltainen moniosaaja. Hänen osaamisensa ja ymmärryksensä energiatehokkuusalasta on huippuluokkaa. Vesan paluu Assemblinille vahvistaa Energiatehokkuus- ja Elinkaaripalvelut -yksikköämme entisestään sekä tukee yksikön kasvusuunnitelmia, toteaa Assemblinin toimitusjohtaja Magnus Eriksson.

Paljon kasvupotentiaalia ja rautaista asiantuntijaosaamista

Myös Harju kokee, että koko alalla ja erityisesti Assemblinilla on vielä paljon kasvupotentiaalia.

– Assemblin tarjoaa jotain sellaista, mitä kukaan muu ei pysty tarjoamaan: säästötakuun ja parhaat asiantuntijat. Tässä yrityksessä talotekninen osaaminen koko kiinteistön elinkaarelle löytyy saman katon alta. Energia-yksiköstämme löytyy paljon rautaista osaamista ja ammattitaitoa.

Liiketoimintajohtajan tehtävissä Harju on aloittanut 13.8.2019 alkaen ja hänet on nimitetty myös Assemblin Oy:n johtoryhmään.

–  Oma kokemus eri rooleista kiinteistö- ja energiatekniikan parissa sekä yleisesti alalta auttaa meidän asiakkaidemme tarpeiden ymmärtämisessä ja asiantuntijoidemme tukemisessa ja sparraamisessa. Ja samalla aikaisempi kokemus liiketoiminnan kehittämisestä ja pidempiaikainen kiinnostus yritysstrategiasta ja liikkeenjohdosta ovat valmistelleet nykyisiin työtehtäviin.

Harju on nähnyt uransa aikana paljon ja hän toteaa, että energia- ja kiinteistöalalla energiantuotannon tehokkuuden rooli kasvaa entisestään ja sisäolosuhteisiin ja ympäristötekijöihin kiinnitetään entistä enemmän huomiota.

Vapaa-aikaansa Harju viettää urheilun ja oopperan parissa.

– Urheilu ja kulttuuri antaa lisäenergiaa!

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail