Vantaan asuntomessuille Euroopan suurin puukerrostalo

– Työmaalla lisättiin vain yksi vaakapaneeli saumaan sekä nurkkarimat, Moilanen kertoo.

Rakennuksen välipohjat toimitettiin VVR Oy:n tehtaalta puuvalmiina elementteinä. Välipohjan elementtirunko on halkaistua liimapuuta. Elementin kannessa on liittopalat joilla tehdään tartunta elementin päälle työmaalla tehtävään ohueen betonipintavaluun.

Portaat ovat palosuojattua liimapuuta. Puu on B-pintaluokiteltu ja hyväksytetty palo- ja rakennusviranomaisilla. Porrasaskelmissa on luonnonkiveä päällä kulutuskestävyyden vuoksi.

– Yläpohjarakenteessa on perusratkaisuna ristikkorakenteiset tilaelementit. Elementtien 600 millimetrin saumat tehtiin työmaalla. Tämä rakenne todettiin vähän hitaaksi toteuttaa työmaalla, joten sitä kehitetään eteenpäin seuraavissa kohteissa, Moilanen kertoo.

Kattoelementeissä oli valmiina seinäpaneloinnit, tuuletusputket palo- ja äänikatkoineen, räystäspellitykset sekä alushuopa.

Ensimmäisen kerroksen autohalli betonista

Rakennustontti on savimaata. Rakennukset on perustettu keskimäärin noin kahdeksan metrin teräsbetonipaalujen päälle. Maata vasten tehty lämmöneristys on tehty vaahtolasilla, kuten sokkelin ulkopuoliset vieruspäädytkin. Tuulettuva alapohja on toteutettu betonisilla ontelolaatoilla.

Alunperin puukorttelin autopaikkojen piti tulla viereiseen Rubiiniparkkitaloon. Tilasuunnittelun valmistumisen jälkeen suunnittelijat saivat ilmoituksen, että puukortteliin pitäisikin saada mahdollisimman paljon autopaikkoja.

Käytännössä se tarkoitti tontin rajoja nuolevaa autohallia ensimmäiseen kerrokseen. Se tehtiin palo- ja törmäys- ynnä muista syistä betonista. Puurakenteet eivät tule läpi autohalliin. Autohallin yläpuoliset rakenteet kulkevat erilinjaisesti kuin alapuolella.

– Saimme luvan nostaa puukerrokset yhden kerroksen ylöspäin, koska ei ollut järkevää enää siinä vaiheessa muuttaa tilasuunnitelmaa ja huoneistojen sijainteja autohallin ehdoilla, Ukkonen kertoo.
Autohallin päällä on paikalla valettu 400mm paksu holvi, jossa on kylmän autohallin osalla jälkijännitetty laatta ja lämpimien tilojen päällä raudoitettu paikallavalulaatta. Jännitettyä laattaa kannattelee oma valettu betonipilaristo.

– Paikallavaluholvin rakenteet olivat haastavia, koska kylmän autohallin ja yläpuolisten lämpimien ja kylmien tilojen välille syntyy lämpöliikkeitä epätasaisesti, Moilanen toteaa.

Hiljaisempaa ja kevyempää rakentamista

– Puuelementtiasennuksessa ei tarvita iskuporakonetta eikä piikkausta, kun elementit sovitetaan paikoilleen. Tiettyjä sovituksia joudutaan tekemään käsisirkkelin kanssa, mutta muuten se on aika hiljaista ja pölytöntä hommaa. Elementtien rakenteelliseen ruuvaamiseen menee aikaa käytännössä yhtä paljon kuin elementtien asennukseen, mutta toisaalta ei ole sitten saumavalutöitä, kohteen KVR-urakoitsijana toimineen Rakennusliike Reponen Oy:n tekninen johtaja Hannu Saari toteaa pohtii puuelementti- ja betonirakentamisen eroja.

Maksimissaan neljäntoista metrin levyiset seinäelementit saadaan paikalleen 3,5 tonnin hallinosturilla.

– Betonielementissä neljäntoista metrin mitta olisi täysin mahdoton painon takia. Myös betonin kutistumisominaisuudet tulevat vastaan, Saari sanoo.

Nosturi ja elementit ovat rakentamisen tahdissa nousevan Gibson Tower -sääsuojan alla turvassa sateelta. Ramirentin toimittaman suojateltan koko on 65 x 28 metriä ja se siirretään työvaiheiden etenemisen mukana vuorotellen rakennuksen eri lohkojen peitteeksi.

– Nouseva sääsuoja on hyvä ratkaisu puurakentamiseen. Alussa sääsuojan käyttöä vähän harjoiteltiin, mutta homma saatiin kyllä toimimaan alkusäätöjen jälkeen. Ensimmäistä kertaa Suomessa käytettiin tällaista rakentamisen kanssa nousevaa suojaa, Saari sanoo.

Puuelementtirakentamisen joka työvaiheessa tarvitaan Saaren mukaan aluksi pientä harjaantumista, sen jälkeen työ alkaa sujua.

– Olemme kouluttaneet omat asentajat asentamaan näitä elementtejä. He ovat vakituisia työntekijöitämme.
Puukerrostalon rakentamisaika on lyhyt, koska rakenteiden kuivumiseen ei tarvitse varata aikaa. Puuelementit saapuvat työmaalle asennusvalmiina. Parhaimmillaan työaikaa säästyy jopa puolet betonitaloon verrattuna. Toisaalta betonirakentamista paljon tiukemmat palomääräykset ja niiden mukanaan tuomat suojalevytykset vievät aikaa.

Sivut: 1 2 3

Kuule miten voit kasvattaa rakennusalan myyntiäsi ja markkinoida tehokkaammin palveluidemme avulla

Antamalla yhteystietosi voimme olla sinuun yhteydessä tuotteisiimme liittyen. Lue lisää tietosuojasta tästä.