Valaistussuunnittelukilpailu 100-vuotiaan itsenäisen Suomen kunniaksi

SenaattiSenaatti-kiinteistöt järjestää Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi yleisen ideakilpailun, jonka tavoitteena on esitellä neljä merkittävää rakennusta uudessa valossa. Kilpailukohteiksi on valittu Kansallismuseo, Oopperatalo, Arkkitehtuurimuseo & Designmuseo ja Pasilan virastokeskus.

Suomen itsenäisyyspäivä sijoittuu pimeään vuodenaikaan, jolloin valon ja valaistuksen merkitys korostuu. Tarkoitus on, että kilpailun tulos palvelee ympäristöään vielä itsenäisyyden juhlavuoden jälkeen, sillä toteutettavat valaistukset tai valoteokset tulevat jäämään pysyväksi osaksi kaupunkikuvaa.

Parhaista ehdotuksista toteutetaan 2-4 valaistuskohdetta vuoden 2017 syksyyn mennessä tuomaan valoa ja vireyttä pimeään vuodenaikaan.

Valon avulla kohteisiin uusia ja kiinnostavia näkökulmia

Kilpailutehtävänä on valoa käyttämällä korostaa kiinnostavalla tavalla kohteena olevia rakennuksia, niiden osaa tai ympäristöä. Tavoitteena on korostaa valittujen kohteiden ominaisuuksia, tuoda valon avulla niihin uusia näkökulmia sekä saada esille uusia innovatiivisia valon käyttömahdollisuuksia.

Valaistusratkaisun toivotaan hyödyntävän nykyajan teknologiaa ja olevan ekologisesti kestävä. Sen toivotaan myös kestävän aikaa ja antavan valoa pimeään vuodenaikaan vielä pitkään tulevina vuosina. Valaistuksen tulisi myös olla muunneltavissa erilaisiin tilanteisiin kohteen tarpeiden mukaisesti.

Arvostelussa kiinnitetään huomiota ehdotuksen taiteellisuuteen, muunneltavuuteen, energiatehokkuuteen, taloudellisuuteen, uuden teknologian hyödyntämiseen sekä toteutus- ja kehityskelpoisuuteen.

Arvostelulautakunnan jäsenet

Jari Sarjo (pj), toimitusjohtaja, Senaatti-kiinteistöt
Anni Sinnemäki, apulaiskaupunginjohtaja, Helsingin kaupunki
Päivi Kärkkäinen, pääjohtaja, Suomen Kansallisooppera
Juhani Kostet, pääjohtaja, Museovirasto
Juulia Kauste, johtaja, Arkkitehtuurimuseo
Jukka Savolainen, johtaja, Designmuseo
Tarja Ervasti, valotaiteilija
Marjut Kauppinen, arkkitehti, SAFA
Antti Kuronen, insinööri, Suomen Valoteknillinen Seura ry
Jari Auer, arkkitehti, Valtion taideteostoimikunta

Palkinnot

Jokaisesta valaistuskohteesta palkitaan paras ehdotus á 10 000 euroa.
Kolme ehdotusta lunastetaan á 1000 euroa.
Äänestyksellä valittava yleisön suosikki palkitaan 1000 eurolla.

Kilpailun aikataulu

Suunnittelukilpailu alkaa keskiviikkona 1.6.2016 ja päättyy perjantaina 9.9.2016. Kaikki kilpailuohjelman mukaiset ehdotukset asetetaan esille kilpailun kotisivuille www.senaatti.fi/valossa noin viikko kilpailun päättymisen jälkeen.  Yleisöllä on mahdollisuus äänestää oma suosikkinsa, joka myös palkitaan.

Kilpailun tulokset julkistetaan maanantaina 10.10.2016.  Senaatti-kiinteistöt päättää kilpailun jälkeen tai jatkokehittelyn perusteella, mitkä ehdotukset toteutetaan.

Kilpailu järjestetään Suomen Arkkitehtiliiton kilpailusääntöjen mukaisena yleisenä kilpailuna yhteistyössä Suomen Valoteknillisen Seura ry:n ja Valtion taideteostoimikunnan kanssa.

Kilpailuohjelma ja tarkempaa tietoa Valossa – itsenäisyyden juhlavuoden valaistussunnittelukilpailusta www.senaatti.fi/valossa sivustolta 1.6.2016 alkaen.


Senaatti-kiinteistöt on valtionhallinnon työympäristökumppani. Olemme uusien työnteon tapojen ja työympäristöjen suunnannäyttäjä.  Hallinnassamme ja vastuullamme on lähes 10 000 rakennusta, joista monet ovat arvokohteita ja historiamme kannalta merkittäviä.  Haluamme osaltamme pitää huolta yhteisestä rakennetusta kulttuuriperinnöstämme. www.senaatti.fi


Warning: Undefined array key "align" in /var/www/vhosts/projektiuutiset.fi/httpdocs/wp-content/plugins/advanced-ads/modules/gutenberg/includes/class-gutenberg.php on line 231