Vahanen uudistaa hallitustaan – Olli Seppänen mukaa

Aalto yliopiston rakentamisen tuotantotalouden professori Olli Seppänen (s. 1977) on nimitetty Vahasen hallitukseen. Seppäsellä on tieteellisen uransa lisäksi paljon kokemusta yritystoiminnasta rakennusalan ohjelmistojen parissa. Hän on ollut mukana perustamassa kolmea startup-yritystä (Dynamic System Solutions Oy, Vico Software Inc ja DynaRoad Oy) ja toiminut kahdeksan vuoden ajan yrittäjänä Yhdysvalloissa.

Seppänen kutsuttiin hallitukseen, kun Vahasen pitkäaikainen hallituslainen Heikki Lamminaho ilmoitti jättävän hallituspaikkansa. Myös Lamminaholla on taustaa yliopistomaailmasta, joten Seppänen on luonteva korvaaja.

– Vahanen on kehitysorientoitunut yritys ja haluamme ylläpitää suhteitamme yliopistomaailmaan. On vaikea kuvitella yliopistomaailmasta henkilöä jolla olisi Olli Seppästä parempi käytännön tausta meidän tekemiseen, kertoo Vahasen hallituksen puheenjohtaja Pekka Rantamäki.

Myös Vahasen toimitusjohtaja Risto Räty toivottaa Seppäsen tervetulleeksi mukaan kehittämään Vahasta.

– Seppänen on tutkinut suunnitteluohjausta yliopistolla ja tuntee hyvin myös oikeudelliset asiat, jotka koskevat suunnittelutoimistoja. Yrittäjätaustasta häneen on tarttunut innovointi ja uuden tekeminen. Olli kannustaa Vahasta tekemään asioita rohkeammin omasta visiosta, Räty sanoo.

Ohjelmistotaustaisen Seppäsen mukaan rakennusalan on viimeinkin alettava hyödyntää digitalisaatiota. Sokea digitalisointi ei kuitenkaan palvele tarkoitusta vaan digitalisaation on ratkaistava niitä rakentamisen ongelmia, jotka rajoittavat tuottavuutta. Innovatiivisen suunnittelutoimiston on itse tehostettava toimintaansa, vaikka asiakkaat eivät sitä vielä vaatisi.

Olen aiemmin vetänyt palveluorganisaatiota ja tiedän että uuden palvelun kehittämiseen on aina suuri kynnys. Yrityksen on tehtävä kehitys omalla riskillä ja uutta kehitettäessä projektit eivät aina onnistu heti ensimmäisellä yrityksellä. Ala kehittyy kuitenkin vain uuden innovoinnilla ja samalla se luo uudenlaisia mahdollisuuksia myös liiketoiminnalle, Seppänen sanoo.

 


Vahanen-yhtiöt on suomalainen rakennus- ja kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio. Rakennamme hyvinvoivaa elinympäristöä luomalla terveitä ja kestäviä ratkaisuja yhdessä asiakkaidemme kanssa. Tarjoamme uudisrakentamisen, korjausrakentamisen ja kiinteistöjohtamisen kokonaispalveluja, rakennusfysikaalisia asiantuntijapalveluja sekä ympäristöpalveluja yli 300 asiantuntijan voimin.