Viimeisimmät julkaisut

Uuden Hotelli Iso-Syötteen ylin kerros tehdään hirrestä

Hotelli Iso-Syötteen rakennustyöt joulukuisen tulipalon tuhoaman hotellin paikalla ovat käynnistyneet. Tulipalossa täysin tuhoutuneen ravintolan paikalle rakennetaan tiloja kolmeen kerrokseen.

Hotellinjohtaja Juha Kuukasjärvi kertoo, että kireä aikataulu on luonut omat paineensa.

– Suunnittelijamme ovat tehneet loistavaa työtä koko kevään, ja rakentaminen pääsee vihdoin vauhtiin. Venymiskykyä on löytynyt kaikilta, ja sitä on kyllä tarvittu.

Suunnittelua on tehty mahdollisimman paljon paikallisin voimin. Pääsuunnittelijana toimii pudasjärveläinen puurakentamiseen erikoistunut arkkitehti ja muotoilija Asko Lax, jonka päätyöt ennen Iso-Syötteen tunturihotellia ovat olleet maailmalla.

– Askon kanssa olemme vuosien varrella vaihtaneet ajatuksia monenlaisestakin rakentamisesta, ja kun hän esitti ensimmäisen idealuonnoksen, innostuimme siitä vaimoni kanssa heti.

Tavoitteena ei ole paikka, jossa vain yövytään, vaan ravintola ja hotelli, jonka vieraat kokevat uusia, ainutlaatuisia elämyksiä upean luontomme keskellä, Kuukasjärvi kertoo.

Tulipalossa täysin tuhoutuneen ravintolan paikalle rakennetaan nyt tiloja kolmeen kerrokseen. Kahdessa alimmassa kerroksessa on 12 uutta, tilavaa 36 neliön huonetta, joiden maisemaikkunoista on esteetön näkymä rinteen puolelle. Tuhoutuneen Karhunpesä-sviitin tilalle rakennetaan uusi, ja sen seuraksi tuhkasta syntymisen teemaan sopivasti yli 80 neliön ylellinen Feenix-sviitti. Kuukasjärvet rakentavat tilat myös kasvaville pyöräilypalveluille, ja safareille lähtö tapahtuu uuden hotellin väljemmistä tiloista.

– Ylimpään kerrokseen tulee 240-paikkainen näköalaravintola ja 60-paikkainen lounge, ja maisemia pääsee ihastelemaan ravintolaa reunustavalta parvekkeelta. Kylpyläosastosta tulee reilusti tilavampi kuin vanhasta, ja myös sieltä on hienot näkymät vaaramaisemaan. Varsinainen uutuus on hotellin ulkopuolelta katolle nouseva kävelyreitti, jonka laella on näköalatasanne yli kymmenen metriä korkeammalla kuin vanhan hotellin sisäänkäynti, Kuukasjärvi valottaa suunnitelmia.

Luontoarvot ja ekologisuus ovat vaikuttaneet materiaalivalintoihin. Materiaalin paikallisuus ja ekologisuus ovat tärkeitä arvoja uudessa rakennuksessa.

– Koska olemme Pudasjärvellä, hirsipääkaupungissa, koko ylin kerros päätettiin rakentaa hirrestä. Sen toimittaa Kontiotuote, joka on maailman johtava hirsivalmistaja. Luonnon ja maiseman ehdoilla tehty puuarkkitehtuuri on teknisesti vaativaa ja joiltain osin perinteisestä poikkeavaa. Voimme yhdessä arkkitehdin ja Kontion kanssa näyttää pudasjärveläistä hirsirakentamisen osaamista kansainvälisille asiakkaille. Palossa säästynyt huonesiipi saneerataan kauttaaltaan uusiksi, ja työ valmistuu tulevan talvisesongin tarpeisiin. Uusi ravintola aukeaa tulevalle kevätsesongille 2020, ja jos kaikki menee sujuvasti, saamme paikan auki jo aikaisemmin. Pääurakoitsija Lapti Oy:n kanssa meillä on hyvä tekemisen meininki projektissa, Kuukasjärvi kertoo.

Uuden osan huoneet, kylpylä ja muut tilat ovat valmiita ensi kesään mennessä.

Rakennuksen LVI-suunnitelmat tekee suunnittelutoimisto Lvi Naamanka, jonka perustajan Mikko Naamangan juuret ovat vahvasti Syötteellä. Sähkösuunnittelusta vastaa pudasjärveläinen Koillissähkö ja sisustussuunnittelusta vastaa Tatu Ahlroos Synopsis Oy:stä. Ahlroosin kädenjälkeä ovat olleet jo aikaisemmin valmistuneet Aurora-sviitit ja Karhunpesä-sviitti. Rakennesuunnittelusta vastaa NQE Rakennetekniikka Oy.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail