Turun Tiedepuistoon 1000 auton pysäköintilaitos

Turun Teknologiakiinteistöt on rakennuttanut Turun Tiedepuistoon 10-kerroksisen ja noin 1000-paikkaisen ParkCity-pysäköintilaitoksen. 

– Pysäköintipaikkojen määrä ei ole vastannut alueen kasvua. Alueelle on keskittynyt paljon työpaikkoja, urheiluareenoita sekä viimeisimpänä Turun päärautatieasema parin vuoden ajaksi. Alueen kehitys jatkuu myös tulevaisuudessa. Haluamme osaltamme helpottaa Turun Tiedepuistossa päivittäin liikkuvien arkea, kertoo Turun Teknologiakiinteistöjen rakennuttajapäällikkö Miika Tuominen.

Moderni pysäköintilaitos on YIT:n rakentama ja Schauman Arkkitehtien suunnittelema. 

– Olemme hyvin tyytyväisiä rakennuksen rohkeaan muotokieleen ja värimaailmaan. Haluamme, että rakennuksillamme on sielu ja että ne herättävät mielipiteitä. Jo nyt ParkCityn voimakkaat värit sinisestä keltaiseen ja harmaaseen ovat saaneet aikaan keskustelua. Meille on myös tärkeää, että rakennus erottuu muista. Onhan se pysäköintilaitos, joten sen tulee olla helposti löydettävissä, Tuominen toteaa.

ParkCity avataan yleisölle 19.1.2023, ja sen operaattorina on Aimo Park. 

– Laitokseen tulee uusinta teknologiaa edustava kamerapysäköinti, eli kortteja tai lippuja ei tarvita. Kaikki asiointi onnistuu yhdellä sovelluksella, kertoo Aimo Parkin Turun aluepäällikkö Tero Hyökki.

Laitoksessa on 20 latauspistettä sähköautoille sekä jatkossa myös sähköinen yhteiskäyttöauto ja 100 pyöräpaikkaa.