Viimeisimmät julkaisut

Turun suurimman asunto-osakeyhtiön julkisivu-urakka käynnistyy

Jatke Julkisivut Oy on voittanut turkulaisen As Oy Linnanrinteen julkisivu-urakan. Urakka sisältää kahdeksan rakennuksen ulkovaipan peruskorjauksen, parvekkeiden ja kattojen uusimisen sekä maanrakennusurakan. Rakennustyöt käynnistyvät tammikuun aikana. Vaiheittain saneerattava kohde valmistuu lopullisesti kesällä 2022. Jatke toimii hankkeessa kokonaisurakoitsijana.

As Oy Linnanrinne

As Oy Linnanrinne on rakennettu vuosina 1966 – 1969, ja se käsittää neljä kahden kerrostalon yhdistelmää. Käynnistyvä urakka on yksi suurimpia yhden taloyhtiön julkisivusaneerauksia: julkisivuneliöitä kohteessa on noin 6000 neliötä, uusittavien parvekkeiden yhteismitta on lähes kolme kilometriä ja uusittava kattopinta-ala on noin 2500 neliötä. Lisäksi julkisivu-urakkaan kuuluu kaikkien ikkunoiden ja ovien vaihtaminen sekä talojen salaojien uusimien. Kohteeseen rakennetaan myös nykysäädösten mukaiset pelastustiet. Rakennustyöt suoritetaan kokonaisuudessaan sääsuojan alla.

”Julkisivu-urakan kohteena olevat talot ovat olleet jo pitkään Turun maamerkki Aurajoen varrella. On kunnia päästä päivittämään tällainen kohde tämän päivän vaatimusten mukaiseksi. Kyseessä on meille pitkä ja mittava urakka, minkä työllistävä vaikutus yhtiölle on merkittävä”, kertoo Jatke Julkisivut Oy:n johtaja Visa Lahti.

Jatke Julkisivut Oy on osa Jatke-konsernia, mikä työllistää yli 300 henkilöä ja liikevaihto on noin 300 M€. Lisäksi Etelä-Suomen alueella toimivaan konserniin kuuluvat: Jatke Oy, Jatke Uusimaa Oy, Jatke Pirkanmaa Oy ja Jatke Länsi-Suomi Oy.

 

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail