Kuva: John Hain, Pixabay

Turun seudulle rakentamisen kiertotalouden osaamiskeskittymä

Nordkalk Oy Ab lähtee osaamiskeskittymän vetäjäksi.

Kuva: John Hain, Pixabay

Juuri perustettu ja Turku Science Park Oy:n koordinoima rakentamisen kiertotalouteen keskittyvä 3C-klusteri pyrkii löytämään liiketoimintamalleja ja toimintatapoja, joilla pystytään vauhdittamaan rakennusalan siirtymää kohti kiertotaloutta sekä rakentamaan Turun seudulle vahvaa innovaatiotoimintaa ja eri tahojen osaamista hyödyntävää yhteistyötä. Turku Science Park Oy on pohjustanut osaamiskeskittymän muodostumista järjestämällä aiheesta työpajoja viime kesästä lähtien.

– Rakentamisen kiertotalous tarjoaa runsaasti eri näkökulmia yrityksille kuten hiilidioksidipäästöjen vähentäminen, luonnonvarojen säästäminen, materiaalien uudelleen käyttö sekä uudet liiketoimintamallit. Osaamiskeskittymän tavoitteena onkin tukea alueen yrityksiä siirtymään kohti kiertotalouden mukaista kestävää liiketoimintaa, sanoo asiakkuuspäällikkö Olof Malmström Turku Science Park Oy:stä.

– Tänä päivänä jopa puolet maapallon neitseellisistä raaka-aineista käytetään rakennettuun ympäristöön ja kolmannes kaikesta jätteestä syntyy rakentamisesta. Eli mahdollisuuksia kierrätykseen on edelleen runsaasti. Alueemme korkeakouluissa on luonnontieteiden ja tekniikan osaamista, mikä on keskeistä uusien kierrätysratkaisujen kehittämisessä ja korkeakoulut voivatkin olla tässä yritysten tukena. Yritysten väliset arvoketjut tulee taas suunnitella niin, ettei arvokkaita raaka-aineita mene hukkaan missään vaiheessa ja materiaalien uudelleenkäyttö tulee ottaa huomioon jo suunnitteluvaiheessa. Nordkalkin mukaantulo veturiyrityksenä luo tälle yhteistyölle hyvän pohjan, sanoo erityisasiantuntija Reeta Huhtinen Turku Science Park Oy:stä.

– Tavoitteenamme on olla alamme johtava toimija, joka keskittyy vastuullisiin kalkkikivipohjaisiin ratkaisuihin. Meille vastuullisuus tarkoittaa muun muassa sitä, että kasvatamme panostuksiamme kiertotaloustuotteissa ja pyrimme hyödyntämään kaiken maaperästä louhimamme materiaalin. Haluamme tehokkaasti hyödyntää sekä omassa toiminnassamme että asiakkaidemme prosesseissa syntyvät sivuvirrat ja löytää niille mahdollisimman korkean jalostusasteen ratkaisuja korvaamaan neitseellisiä raaka-aineita, kertoo Nordkalkin tutkimus- ja tuotekehitysjohtaja Mathias Snåre.

Tämänhetkisestä poikkeustilanteesta johtuen osaamiskeskittymän toiminta käynnistyy ensi vaiheessa virtuaalisesti, mutta jatkossa aiotaan hyödyntää muun muassa hackathontyyppisiä innovaatiotapahtumia sekä eri toimijoiden kokoontumisia aiheen ympäriltä.