Kuva: Senaatti Kiinteistöt

Tullihallituksen entinen kiinteistö on vaihtanut omistajaa

SenaattiErottajalla sijaitseva, aiemmin Tullihallituksen käytössä ollut kiinteistö on vaihtanut omistajaa.  Senaatti-kiinteistöt myi Helsingissä Uudenmaankatu 1-5 sijaitsevan arvokiinteistön Lapis Rakennus Oy:lle 26,5 miljoonalla eurolla. Eduskunta hyväksyi kiinteistökaupan 27.6., ja sen jälkeen Senaatti-kiinteistöt ja ostaja ovat valmistelleet omistajavaihdoksen täytäntöönpanoa. Omistusoikeus siirtyi Lapis Rakennus Oy:lle 8.12.2016.

Lapis Rakennus Oy aikoo palauttaa rakennuksen alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa, liike- ja asuintaloksi.

Tontilla sijaitsee kaksi eri aikaan rakennettua rakennusta, jotka on myöhemmin yhdistetty yhdeksi kokonaisuudeksi. Ensimmäinen rakennus valmistui Erottajan varrelle vuonna 1891, ja sen suunnitteli arkkitehti Theodor Höijer. Toinen rakennus valmistui Yrjönkadun puolelle vuonna 1905, arkkitehtina oli toimisto Grahn, Hedman & Wasastjerna.

Molemmat talot rakennutti aikoinaan henkivakuutusyhtiö Kaleva liike- ja asuintaloiksi. Valtio osti kiinteistön vuonna 1913. Yhdistettyihin taloihin muutti valtion virastoja, mutta merkittävä määrä huoneistoja oli asuinkäytössä vielä 1930-luvulla, joitakin asuntoja oli pihasiivissä vielä 1970-luvulla.

Talot ovat arkkitehtonisesti ja historiallisesti arvokkaita, ja ne on suojeltu vuonna 1980 asetuksen nojalla.


Senaatti-kiinteistöt on valtionhallinnon työympäristökumppani ja toimitila-asiantuntija, joka vastaa keskistetysti myös valtion kiinteistöomaisuuden myynneistä. Valtion kiinteistöstrategian mukaisesti valtio myy sellaiset kiinteistöt, joille ei löydy enää valtiolta käyttöä ja jotka eivät ole strategisesti merkittäviä. Senaatti-kiinteistöt on julkinen toimija ja myy kiinteistöt pääasiassa julkisella tarjouskilpailulla. Senaatti-kiinteistöjen hallitus päättää kiinteistökaupoista 5 milj. euroon asti, sen jälkeen toimivalta siirtyy maan hallitukselle, ja yli 10 milj. euron kaupoista päättää eduskunta. Senaatti-kiinteistöt on valtion liikelaitos ja tulouttaa kiinteistöjen myynneistä saatavat tulot valtiolle vuosittain. www.senaattimyy.fi