TTS Työtehoseura keskittyy tuottavuuteen, osaamiseen ja yrittäjyyteen

Koulutus- ja tutkimusorganisaatio TTS Työtehoseura on organisoinut toimintansa vuodenvaihteessa uudelleen. Se panostaa jatkossa entistä vahvemmin suomalaisen työn kehittämiseen.
Keskiössä ovat tuottavuuden parantaminen, osaamisen ja yrittäjyyden kehittäminen sekä työelämän vaatimusten huomioiminen. TTS Työtehoseuran tavoitteena on kasvaa maltillisesti valtakunnallisena toimijana.

TTS Työtehoseuran toiminta jaettiin viiteen liiketoimintayksikköön:
•    Tuottavuuden laaja-alainen kehittäminen on yksi Heli Mäntylän johtaman Tutkimus- ja kehittämisyksikön päätehtävistä. Lisäksi yksikkö tekee tutkimus- ja testaustoimintaa eri toimialoilla.
•    Vesa Tantun johtama Biotalous ja yrittäjyys -yksikkö keskittyy biotalouden kasvavan yrittäjyystoiminnan kehittämiseen ja vastaa mm. metsäkoneenkuljettajien suureen koulutustarpeeseen.
•    TTS Työtehoseuran suurin koulutusyksikkö on Logistiikka, ja sitä johtaa Aarno Lybeck. Laajan henkilö- ja tavaralogistiikan koulutuksen lisäksi yksikkö kehittää simulaattorikoulutuksia ja testaa automatisoituja raskaan liikenteen ajoneuvoja. Lybeck toimii myös TTS Työtehoseuran myyntijohtajana.
•    Autoalan yksikkö on Juha Ristiluoman vetämänä Suomen laaja-alaisimpia autoalan kouluttajia. Yksikkö tarjoaa ainoana oppilaitoksena Suomessa kaikki autoalan tutkinnot. Lisäksi se tarjoaa alan yrityksille räätälöityjä täsmäkoulutuksia.
•    Kalle Laine johtaa Rakentamisen yksikköä, joka on keskittynyt talonrakentamisen ja kiinteistöhuollon koulutustoimintaan. Erityisosaamisalana Rakentamisen yksikössä ovat asbestipurkutyöt. Jatkossa yksikkö keskittyy myös mm. puurakentamisen erikoisosaamiseen.

TTS Työtehoseura yhdistää koulutuksen, tutkimuksen ja kehittämisen ja tekee tutkimuksia ja koulutuskokonaisuuksia asiakkaiden tarpeiden pohjalta. TTS Työtehoseura on toiminut jo yli 90 vuoden ajan.