Kuva: Vesa Voitto Sakari

Tikkurilan kirkko ja turkulainen Kurjenlinna ovat kestäviä kivitaloja

Vuoden 2021 Kestävä Kivitalo -palkinnon saivat Tikkurilan kirkko sekä Turussa sijaitsevan Kurjenlinnan sairaala-alueen kehittäminen ja peruskorjaus. Palkinto myönnetään yrityksille ja yhteisöille, jotka ovat osallistuneet laadukkaasti tiilestä ja betonista paikalla rakennettujen rakennusten toteutukseen. 

Kuva: Vesa Voitto Sakari

Turussa sijaitseva Kurjenlinnan alue on rakennustaiteellisesti ja sosiaalihistoriallisesti arvokas kokonaisuus. Alun perin Kurjenlinna perustettiin köyhäintaloksi 1800-luvun lopulla. Sairaalatoiminta loppui Kurjenlinnassa vuonna 2009. Kiinteistökartio Oy on kehittänyt ja peruskorjannut Kurjenlinnan vanhan rakennuksen vuokra-asunnoiksi sekä toimistotiloiksi. 

– Talo on alun perin tehty poltetusta tiilestä muuraamalla ja halusimme kunnioittaa tätä rakennustapaa edelleen. Kaikki korjausrakenteet ja väliseinät muurattiin poltetusta tiilestä, joka on myös kosteissa tiloissa loistava materiaali, Kiinteistökartion toimitusjohtaja Niko Lappalainen toteaa.

Hyväkuntoiset kiviset porraskäytävät jäivät sellaisenaan suurelta osin ennalleen. Kaiikissa yksityiskohdissa on mietitty tarkkaan entisajan henkeä, vaikka toteutus on tätä päivää.

Kuva: Aki Aro

Tikkurilan uuden kirkon arkkitehtisuunnittelusta vastasi Arkkitehtitoimisto OOPEAA. Tavoitteena oli luoda rakennus, joka kestää 200 vuotta.

Kirkon erikokoiset ikkuna-aukotukset ja kauniisti kirjailtu julkisivumuuri tekevät julkisivusta ilmeikkään ja samalla kiinnostavan. Tiiliverhouksessa on käytetty erivärisiä tiiliä taiteen tavoin ja osaan tiiliä on istutettu ajatuksia herättäviä mietelauseita. Katon ulkoverhouksena käytetty keraaminen paanumainen kattotiili täydentää aitona luonnonmateriaalina kokonaisuutta.

– Rakennus muodostaa ilmeeltään yksiaineisen kokonaisuuden. Tiilen avulla oli mahdollista toteuttaa detaljiikaltaan rikas ja moni-ilmeinen julkisivu yhdestä materiaalista. Näin minimoitiin myös erilaiset rakenteelliset liittymäkohdat, mikä osaltaan edistää rakennuksen kestävyyttä, kirkon pääsuunnittelija arkkitehti SAFA Anssi Lassila sanoo.

Kestävä Kivitalo -ryhmän yhteistyöyritykset ovat Rudus Oy, Wienerberger Oy Ab, Betoniteollisuus ry, Celsa Steel Service Oy, Peri Suomi Ltd Oy ja Finnsementti Oy.

Palkitut rakennukset on esitelty Projektiuutisissa.

Lue lisää Tikkurilan kirkosta.

Lue lisää Kurjenlinnasta.