Viimeisimmät julkaisut

Technopolikselle kolme tornia Tampereen keskustaan

Tampereen rautatieaseman lähiympäristö elää voimakasta muutosvaihetta. Yhdeksi uudeksi maamerkiksi on kohonnut Technopoliksen ja Skanskan toteuttama kolmen toimistotornin muodostama yhtenäinen kampusalue Asemakeskus.

Kampus koostuu A-, B- ja C-tornista, joista A ja C ovat 8-kerroksisia ja B 10-kerroksinen. Tornien kolme ensimmäistä kerrosta muodostaa koko kampukselle yhteisen jalustan.

Tornit A ja B, joiden bruttopinta-ala on 21 000 neliötä, luovutettiin tilaajalle lokakuun lopussa 2019. Vuokralaiset pääsevät muuttamaan niihin tammikuussa 2020. Vielä rakennusvaiheessa oleva C-torni saadaan muuttovalmiiksi heinäkuussa 2020.

Technopoliksen konseptiin kuuluvat myös hyvin varustellut aula- ja ravintolatilat, korkeatasoiset materiaalit ja hyvät sosiaalitilat. Aulan yhteydessä on neuvottelutiloja.

– Rakennuksissa on betonirunko. Technopoliksen tyylin mukaisesti ulkoseinät ovat valkoisilla keraamisilla laatoilla päällystettyjä kevyitä elementtejä, sisäpihojen puolella on käytetty myös oranssia väriä. Pysäköintitilojen osalla julkisivu on harmaata rei’itettyä alumiinilevyä, kampushankeen pää- ja arkkitehtisuunnittelusta vastannut arkkitehti Juha Saarijärvi Arkkitehtitoimisto Helamaa & Heiskanen Oy:stä kertoo. Sijoittajan ja käyttäjän kannalta kampuksen erinomaisuus on siinä, että se sijaitsee noin kymmenen minuutin kävelymatkan päässä rautatieasemalta.

Kahdessa kellarikerroksessa sijaitsevat pysäköintihalli ja pyörävarastot.

Keskustassa vahva kysyntä

Technopoliksen aluejohtaja Henri Rantalainen kertoo, että investointipäätökset kolmen tornin rakentamisesta tehtiin vuoden 2017 aikana. Rakennustyöt alkoivat keväällä 2018.

– Lähdimme hankkeeseen, koska aikaisempi Technopoliksen keskustakohde Yliopiston rinne on ollut myyntimenestys. Olemme nähneet, että keskustassa on vahvaa kysyntää modernista toimitilasta, Rantalainen sanoo.

Asemakeskuksen ankkuriasiakkaaksi tulee teknologia-, strategia- ja designyritys Solita, joka saa kumppaneikseen muun muassa Deloitten ja A-Insinöörien väkeä sekä paikallisia asianajotoimistoja. Ensimmäisen vaiheen valmistumisvaiheessa vuokraamatta oli lähinnä pieniä 1–12 hengen tiloja.

Muuntojoustavaksi tehdyn rakennuksen seinät ja lattiat jätettiin betonipinnoille, jotta vuokralaiset voisivat valita niin lattiapinnoitteet kuin seinäväritkin. Kukin vuokralainen sai itse päättää tilansa jakamisesta toimistoja neuvotteluhuoneisiin. Alkuperäisissä piirustuksissa oli käytännössä määritelty vain WC:n ja keittiövarausten paikat.

Technopolis Asemakeskus sijaitsee Tampereen rautatieaseman tuntumassa. Tornien kolme ensimmäistä kerrosta muodostavat koko kampukselle yhteisen jalustan. A-rakennus oikealla, B keskellä ja kesällä 2020 valmistuva C vasemmalla.

Kortteli hengittää Tammelan suuntaan

Juha Saarijärvi kertoo, että kaavoituksellisesti ja kaupungin kannalta kyse on merkittävään kulttuuriympäristöön ja valtakunnallisesti tärkeään rataan rajautuvasta 8,5 hehtaarin suuruisesta aluekokonaisuudesta. Technopoliksen kortteli on palvellut aikaisemmin varasto- ja pysäköintialueena. Radan varressa sijaitseva tontti on ahdas.

– Liikenne toimistotalon pysäköintiin sekä huolto- ja jätekuljetukset ja henkilöliikenne hoidetaan kapealta Peltokadulta ilman, että liikennevirrat risteilevät keskenään, Saarijärvi kertoo.

Asemakeskuksen ankkuriasiakkaaksi tulee teknologia-, strategia- ja designyritys Solita, joka saa kumppaneikseen muun muassa Deloitten ja A-Insinöörien väkeä sekä paikallisia asianajotoimistoja.

Asemakaavassa on määritelty alueen yleisilme. Sen mukaan radan varressa kulkevien nauhamaisten rakennusmassojen korkeimmat tornit suunnitellaan kulkemaan itä-länsisuunnassa, jolloin kortteli avautuu ja hengittää Tammelan suuntaan hiukan matalampien rakennusmassojen yli.

– Technopoliksen linjana on puolestaan rakentaa muuntojoustavaa, eri osiin jaettavissa olevaa monikäyttöistä toimitilaa. Konseptiin kuuluvat myös hyvin varustellut aula- ja ravintolatilat, korkeatasoiset materiaalit ja hyvät sosiaalitilat, Saarijärvi sanoo.

Saarijärven mukaan arkkitehtitoimiston ja Technopoliksen yhteistyö juontaa juurensa 1990-luvulle, jolloin toimisto alkoi suunnitella toimistotaloja Tampereen Hervantaan Nokian ja Teknologiakeskus Hermian tarpeisiin. 2000-luvussa nämä rakennukset siirtyivät Technopoliksen omistukseen, ja tältä pohjalta yhteistyön jatkaminen oli luontevaa.

Tavoitteena Leed-kultaa

Projektipäällikkönä ja rakennuttajakonsulttina hankkeessa toiminut A-insinöörien Sami Tomperi kertoo, että rakennusluvan yhteydessä kohteen energialuokaksi on määritelty C, mutta lopullinen energialuokka voi tarkentua vielä rakentamisen aikaisten suunnitteluratkaisuiden myötä.

Suuret ikkunat tuovat paljon valoa jokaiseen toimistoon kaikissa kerroksissa.

– Rakennukselle tavoitetaan kultatason Leed-luokitusta. Suurin osa luokitukseen tarvittavista pisteistä, joita saadaan muistakin asioista kuin energiasta, on jo koossa. Ne on saatu suunnittelun aikaisista ratkaisuista, joiden päälle tulevat vielä rakentamisaikaiset pisteet, Tomperi kertoo.

Pisteitä annetaan muun muassa erilaisista sijaintiin liittyvistä asioista sekä polkupyörien säilytyspaikoista, sähköautojen latauspisteistä ja viherkatosta.

– Kultatason Leed-sertifikaatilla on merkitystä vuokralla olevien yritysten yrityskuvalle, mutta toki ympäristöasiat kiinnostavat myös yritysten henkilökuntaa. Talon katolla kasvava maksaruoho on aina yllättävän iso puheenaihe. Täältä sitä löytyy sisääntuloaulan päältä, Henri Rantalainen toteaa.

Technopoliksen linjana on rakentaa muuntojoustavaa, eri osiin jaettavissa olevaa monikäyttöistä toimitilaa.

Lämmityspaneelit alakatossa

Tornitalot lämpiävät kaukolämmöllä ja jäähdytetään kaukokylmällä. Lämmitys ja jäähdytys jaetaan alakatossa olevien paneelien kautta. Perinteisiä pattereita ei toimistokerroksissa ole.

Kaksikerroksiset ilmanvaihtokonehuoneet on sijoitettu vesikatolle. A- ja B-taloissa on yhteensä kymmenen ilmanvaihtokonetta.

Muun muassa keittiölle, ykköskerrokselle ja toimistokerroksille on omat koneensa.

– Liikenteellisesti ja logistisesti paikka radan varressa oli vaikea. Koska rakennukset rakennetaan aivan tontin rajoihin kiinni, ei tila tontilla riittänyt esimerkiksi varastojen rakentamiseen. Toimitusten organisoinnissa oli oltava hyvin tarkka ja tiedettävä, koska ja millaista tavaraa työmaalle tulee, Tomperi kertoo.

Urakoitsija pääsi kuitenkin Tampereen kaupungin kanssa sopimukseen ahtautta helpottavista liikenne- ja työmaajärjestelyistä ympäröivillä alueilla.

– Toteutusmuoto on ollut suunnittele ja rakenna -urakka. Technopolis laati viitesuunnitelmat ja arkkitehti on ollut tilaajan palveluksessa. Urakoitsijan valinnan jälkeen tekninen suunnittelu kuten rakenne-, talotekniikka- ja akustiikkasuunnittelu siirtyi urakoitsijan ohjauksen alle. Urakoitsijalla on ollut mahdollista kehittää suunnitelmia Technopoliksen antaman konseptin rajoissa, Tomperi sanoo.

”Toteutusmuoto on ollut suunnittele ja rakenna -urakka. Technopolis laati viitesuunnitelmat, ja arkkitehti on ollut tilaajan palveluksessa. Urakoitsijan valinnan jälkeen tekninen suunnittelu kuten rakenne-, talotekniikka- ja akustiikkasuunnittelu siirtyi urakoitsijan ohjauksen alle”, A-Insinöörien projektipäällikkö Sami Tomperi (kuvassa) kertoo.

Ei sittenkään violetti

Kohteen rakennustöistä vastanneen Skanskan työpäällikkö Matti Sunell kertoo, että urakkatarjous tehtiin valmiiksi mallinnettujen yleissuunnitelmien pohjalta.

– Tietomallista, jota työmaalla käytettiin päivittäin, tutkittiin korkotietoja sekä rakenteiden ja talotekniikan risteymiä. Työmaa- ja suunnittelukokouksissa sekä urakoitsijapalavereissa asiat projisoitiin mallista seinälle, Sunell sanoo.

Asemakeskukseen asettuvien yritysten tiloissa on muun muassa valokattoja.

Logistiikan sujuminen ahtaassa paikassa radan vieressä edellytti liikennejärjestelyjä kaupungin katuyksikön kanssa.

– Kaupunki halusi, että rakentamisesta huolimatta liikenne sujuisi mahdollisimman hyvin, joten muutamia katuja muutettiin yksisuuntaisiksi. Rakennettava tontti on radan vieressä, mutta käytännössä asialla ei ole ollut vaikutusta työmaan etenemiseen.

– Työmaan kokonaisvahvuus parhaimmillaan ollut 200–250 henkeä. Työntekijöitä saatiin Skanskan eri yksiköistä Satakuntaa ja Jyväskylää myöten. Sanomme, että kyseessä oli OneSkanska-hanke, Sunell toteaa.

– Toteuttajana voin olla ylpeä kohteen näkyvyydestä ja sen sijainnista. Sivustakatsojille pettymyksen on tuottanut se, että rakentamisvaiheessa käytössä olleet julkisivun violetinväriset tuulensuojalevyt verhoiltiin piiloon valkoisilla ja oranssisilla keraamisilla laatoilla, Sunell toteaa.

Technopoliksen tyylin mukaisesti ulkoseinät ovat valkoisilla keraamisilla laatoilla päällystettyjä kevyitä elementtejä. Sisäpihojen puolella on käytetty myös oranssia väriä.



Technopolis Asemakeskus, A- ja B-osat, Tampere

Tilaaja: Technopolis Oyj
Koko: 21 000 bruttoneliötä
Rakennusaika: 3/2018–11/2019


 

Teksti Matti Valli | Kuvat Ari Korkala

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail