Tanja Nieminen. Kuva: Rudus

Tanja Nieminen on Kivenpyörittäjä 2023

Rudus myönsi tämän vuoden Kivenpyörittäjä-palkinnon Tanja Niemiselle tunnustuksena hänen monipuolisesta osaamisestaan ja todellisesta innostaan edistää suomalaisten pihojen suunnittelua.

Tanja Nieminen. Kuva: Rudus

Tanja Nieminen on hortonomi, opettaja, tietokirjailija, maisemasuunnittelija ja tuttu myös tv:stä: hän on ollut mukana Huvila ja huussi -sarjassa.

Vuodesta 2005 yrittäjänä toiminut Tanja Nieminen osti Hattulan KH Puutarhakeskuksen vuonna 2020 yhtiökumppaninsa arkkitehti Tiina Holmbergin kanssa.

– Olen elämäntapahortonomi. Mieluimmin teen töitä kädet mullassa ja polvet kivituhkassa kuin virka-aikaan jossakin toimistossa, Nieminen toteaa.

Niemisen ja Holmbergin yhteinen kirja ”Pihakoulu – Skandipihassa toimivat reseptit” julkaistiin tämän vuoden alussa. Se oli Niemiseltä alan viides kirja.

Nieminen painottaa, että vaikka pihan suunnittelun tekeekin alan ammattilainen, asukkaiden tulee aina miettiä ja kertoa omat toiveensa sekä tarpeensa.

– Minulta kysytään usein, että mikä minun tyylini on. Ei siitä ole kyse, vaan minä haamukirjoitan asukkaiden oman unelman heidän puutarhastaan. Pyrin lukemaan ja tulkitsemaan heidän salaisemmatkin toiveensa. Pihan täytyy olla aina asukkaittensa näköinen. Olkoon vaikka status-piha, jos he niin haluavat, Tanja Nieminen toteaa.

Tanja Nieminen sanoo saaneensa ympäristöherätyksen 1990-luvun alussa.

– Minun suunnittelemani pihat ovat myös eettisten arvojen mukaisia. Hyvänä esimerkkinä on betonikivien käyttö. Olennaista on niiden kotimaisuus, koska ne ovat halpa ja paljon käytetty tuote, eli ne kannattaa valmistaa lähellä eikä pitkien kuljetusmatkojen päässä, Nieminen sanoo. Rudus valitsee Kivenpyörittäjäksi henkilön, joka on edistänyt ympäristörakentamista Suomessa. Valinnalla halutaan tuoda esiin ammattitaitoista ja laadukasta ympäristörakentamista sekä nostaa alan arvostusta. Palkintoa on jaettu vuodesta 2001 alkaen.