Sweco ostaa Avecon

Sweco on tehnyt sopimuksen Avecon Oy:n koko osakekannan ostamisesta. Kaupan myötä Sweco vahvistaa talotekniikan suunnittelu- ja asiantuntijapalveluitaan erityisesti Pohjanmaan alueella.

”Yrityskauppa vahvistaa Swecon asemaa Suomen johtavana rakennetun ympäristön ja teollisuuden asiantuntijana ja kasvattaa palvelutarjontaamme erityisesti Pohjanmaan kasvavalla markkina-alueella. Swecolla on Pohjanmaalla jo vahva paikallinen asema muun muassa rakennetekniikan, teollisuuden ja projektijohtamispalveluiden osalta, ja tämän yrityskaupan myötä voimme tarjota asiakkaillemme entistä laajemmin paikallista osaamista myös LVISA-suunnittelussa sekä energia- ja elinkaaripalveluissa”, Sweco Finlandin maajohtaja Markku Varis sanoo.

Avecon on talotekniikan suunnittelu- ja konsultointipalveluihin erikoistunut yritys, jossa työskentelee 33 asiantuntijaa. Se on perustettu 1989 ja toimii Vaasan, Pietarsaaren, Seinäjoen, Kokkolan ja Nivalan alueella.

”Talotekniikan konsultointipalvelut ovat Suomessa kasvava erityisosaamisen alue ja Vaasan seutu on yksi nopeimmin kasvavista markkina-alueista. Lisäksi alue tunnetaan Pohjoismaiden johtavana energiatekniikan osaamiskeskittymänä. Olemme erittäin iloisia Aveconin tullessa osaksi Swecoa ja toivotamme uudet kollegamme lämpimästi tervetulleiksi”, Swecon talotekniikkatoimialan johtaja Pekka Heikkilä sanoo.

”Olemme erittäin tyytyväisiä yhdistymisestä osaksi Swecoa. Olemme toimineet lähes 30 vuoden ajan luotettavana talotekniikan kumppanina asiakkaillemme, ja nämä taidot ja osaaminen tulevat vahvistumaan entisestään Swecon laaja-alaisen kokemuksen ja asiantuntemuksen myötä. Voimme tarjota asiakkaillemme entistä kattavammin suunnittelupalveluita ja odotamme innolla tulevia mahdollisuuksia”, Aveconin toimitusjohtaja Peter Jakobsson sanoo.