Kuva: WSP Finland

Sudentassu on Vuoden silta 2021

Vantaan Kuninkaanmäessä sijaitseva kevyen liikenteen silta Sudentassu on Vuoden silta 2021. Sillan suunnittelusta on vastannut WSP Finland Oy ja rakennuttamisesta Destia Oy. Kilpailussa myönnettiin myös kunniamaininta Pomarkunjoen sillan korjaukselle.

Kuva: WSP Finland

RILin tunnustuspalkinto Vuoden silta on myönnetty Sudentassulle eli Sipoonkorven sillalle. Joulukuussa 2019 käyttöön avattu, Vantaan Kuusijärven ulkoilualueelta Sipoonkorven kansallispuistoon johtava teräksinen palkkisilta sijaitsee kalliorinteiden välissä noin 20 metrin korkeudessa. 219 tonnia painava silta on 126 metriä pitkä ja viisi metriä leveä.

Tänä vuonna kilpailun teemana oli sillan ympäristön huomioiminen suunnittelussa ja rakentamisessa. Kilpailun tuomariston mukaan Sudentassu on sovitettu ympäristöönsä hienopiirteisesti ja se on koostaan huolimatta saatu keveän ja siron näköiseksi kuitenkin niin, että siltarakenteet ovat jämäköitä ja vakuuttavia.

– Viimeisteltyä, ympäröivästä kansallispuiston metsäympäristöstä innoitusta saanutta muotokieltä näkyy muun muassa välitukipilareissa, kaiteissa ja puukannessa, kommentoi tuomariston puheenjohtaja Ville Alajoki.

Tuomaristo arvosti myös Sudentassun käyttäjien ja sidosryhmien mielipiteiden kuulemista sillansuunnittelussa ja -rakentamisessa. Vantaalaiset valitsivat äänestämällä eri kuvavaihtoehdoista sillan vinopinnakaiteita koristavat led-valoin valaistut kasvi- ja eläinaiheet. Sillalle järjestettiin myös keväällä 2020 avoin nimikilpailu, ja 563 ehdotuksen joukosta nimeksi valikoitui Sudentassu.

Vuoden silta 2021 -kilpailussa myönnettiin myös kunniamaininta Pomarkunjoen sillalle. Sillan suunnittelijatahona on toiminut WSP Finland Oy ja pääurakoitsijana Kreate.

Pomarkun kunnassa kylänraitilla sijaitsevan vanhan kiviholvisillan tilalle rakennettiin teräsbetoninen jatkuva laattakehäsilta, jonka verhoilussa hyödynnettiin vanhan sillan kiviä. Tuomariston mukaan uusi silta yhdistää huomaamattomasti uutta ja vanhaa säilyttäen kylänraitin historiallisesti arvokkaan kulttuurimaiseman ja koskialueen ympäristön lähes entisellään.

RIL myöntää vuosittain Vuoden silta -palkinnon kohteelle, joka edustaa korkealuokkaista ja laadukasta suomalaista siltasuunnittelu- ja sillanrakennusosaamista. Vuodesta 2001 jaetulla palkinnolla halutaan nostaa sillansuunnittelun tasoa maassamme.