Pasi Korhonen

STARK nimittää Pasi Korhosen hankintajohtajaksi

Pasi Korhonen on nimitetty 1.10. alkaen STARK Suomen hankintajohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Korhonen siirtyy Starkille Eltel Networks Oy:n hankintajohtajan tehtävästä. Hän on aiemmin toiminut kansainvälisissä hankinnan johtotehtävissä mm. Skanskalla, Outokumpu Oyj:ssä, Ruduksella sekä irlantilaisessa rakennustarvikekonserni CRH plc:ssä. Nykyinen osto- ja logistiikkajohtaja Kari Wahlman jatkaa johtoryhmässä logistiikkajohtajana.

Pasi Korhonen

”Olemme tyytyväisiä hankintajohtajan nimityksestä ja toivotamme Pasi Korhosen tervetulleeksi. Hän on ansioitunut hankinnan ammattilainen ja siirtyy meille Eltel Networksin hankintajohtajan tehtävästä. Hyödymme varmasti hänen meille tuomastaan kokemuksesta ja osaamisesta, hän on aiemmin työskennellyt monissa kansainvälisissä yrityksissä hankinnassa ja kategoriahallinnassa,” toteaa toimitusjohtaja Harri Päiväniemi.

”Olen todella iloinen uudesta tehtävästäni ja mahdollisuudesta liittyä Starkin osaavaan hankintatiimiin. Omalla työpanoksellani haluan varmistaa Starkin strategian toteutumisen ja mahdollistaa tehokkaan, innostuneen ja kehittyvän hankintatoimen myös tulevaisuudessa. Yhdessä suunnittelemalla ja tekemällä varmistamme sekä ulkoisten, että sisäisten asiakkaidemme onnistumisen tavoitteissaan,” kommentoi Pasi Korhonen nimitystään.

Korhonen raportoi STARK Groupin hankintaa johtavalle Jørgen Holmgaardille, sekä STARK Suomen toimitusjohtaja Harri Päiväniemelle, ja on tehtävässään sekä konsernihankinnan, että STARK Suomen johtoryhmän jäsen.

Kari Wahlman jatkaa johtoryhmässä STARK Suomen logistiikkajohtajana

STARK Groupin pohjoismainen hankintaorganisaatio perustettiin elokuussa 2017, jolloin Kari Wahlman jatkoi uuden ostojohtajan tehtävänsä ohella myös Suomen logistiikan vetovastuussa. Näin haluttiin varmistaa muutosajan vaatima koordinaatio ja synergioiden perusteellinen hyödyntäminen. Wahlman on viimeiset vuodet toiminut sekä logistiikka- että ostojohtajan avainrooleissa. Hän jatkaa STARK Suomen logistiikkajohtajana ja johtoryhmän jäsenenä, raportoiden toimitusjohtaja Harri Päiväniemelle.

”Hankinta ja logistiikka ovat toimialalla tulevan kilpailukyvyn kannalta keskeisiä toimintoja ja edellyttävät sen mukaisia panostuksia. Siksi Starkin osto- ja logistiikkajohtajan roolit on päätetty eriyttää, jolloin Kari Wahlmanilla logistiikkatiimeineen on mahdollisuus täysipainoisesti keskittyä logistiikkatoimintojen asiakaslähtöiseen ja strategian mukaiseen kehittämiseen sekä myymälöiden ja jakelukeskusten toiminnan entistä parempaan optimointiin strategian mukaisille asiakasryhmille,” sanoo Harri Päiväniemi.