Kuva: SRV

SRV Infra teki Vuosaaren biolämpölaitoksen julkisivun puhdasvaluna

SRV Infra on toteuttanut Helsingin Vuosaaressa Helen Oy:n uuden biolämpölaitoksen polttoainekentän vaativan betonirakenneurakan. SRV:n mukaan kyseessä on yksi Suomen suurimmista julkisivujen puhdasvalukokonaisuuksista Suomessa.

Kuva: SRV

SRV Infran urakka kattoi polttoaineen vastaanottorakennuksen, polttoaineen varaston ja siilon betonirunkotyöt ja elementtiasennukset sekä maanalaisen kuljetintunnelin. Työt yhteensovitettiin biolämpölaitoksen rakennusurakan muiden vaiheiden ja eri päälaitetoimittajien kanssa.

– Polttoaineen vastaanotto käsittää neljä erillistä materiaalin purkulinjaa ja käsittelylaitteiston. Varastosiilon tilavuus on noin 5000 kuutiota, ja sata metriä pitkän A-varaston tilavuus on noin 26 000 kuutiota. Varastokapasiteetti riittää noin kolmen vuorokauden polttoainetarpeisiin ajettaessa laitosta täydellä teholla. Hyvän yhteistyön ansiosta tämä iso kokonaisuus valmistui ajoissa, rakennuttamispäällikkö Sami Sihvo Helenistä kertoo.

Yhteensä urakassa valettiin noin 11 000 kuutiota rakennebetonia. SRV:n työmaan vahvuus oli noin 35 henkilöä.

– Olemme iloisia ja ylpeitä saadessamme luovuttaa tämän onnistuneen rakennusteknisesti haastavan hankkeen tilaajalle. Hanke oli SRV:lle mielekäs myös siksi, että yhtiömme pyrkii torjumaan osaltaan ilmastonmuutoksen kiihtymistä ja meille on tärkeää olla mukana rakentamassa hiilineutraalia tulevaisuutta. Tämä hanke on tyyppiesimerkki siitä, miten luomme elinkaariviisasta todellisuutta yhdessä kumppaneidemme kanssa, SRV:n infrarakentamisen johtaja Heikki Pöyhönen sanoo.

Helenin Vuosaaren biolämpölaitoksella korvataan fossiilista lämmöntuotantoa. Helen luopuu kivihiilen käytöstä vuonna 2024. Uuden biolämpölaitoksen pääpolttoaineena on metsätalouden sivutuotteena syntyvä metsähake, joka ei ole muutoin hyödynnettävissä. Kokonaisuudessaan Vuosaaren biolämpölaitos valmistuu käyttöön vuonna 2023.