Kuva: skartagroup.fi

Skarta Group yhdistyy ruotsalaisen NYAB-konsernin kanssa

Hiilineutraaleihin teollisuus- ja energiahankkeisiin sekä erikoisrakentamiseen keskittynyt Skarta Group Oyj hankkii omistukseensa ruotsalaisen infra-, teollisuus- ja erikoisrakentamisen NYAB-konsernin. Kauppahinta on 210 miljoonaa euroa, josta 140 miljoonaa euroa maksetaan järjestämällä NYAB Sverige AB:n osakkeenomistajille suunnattu maksullinen osakeanti ja 70 miljoonaa euroa käteisvastikkeena. 

Kuva: skartagroup.fi

Yritysjärjestelyn täytäntöönpano on ehdollinen Skarta Group Oyj:n ylimääräisen yhtiökokouksen päätöksille, Ruotsin kilpailuviranomaisten hyväksynnälle, yrityskauppaa varten tehtäville rahoitusjärjestelyille sekä osapuolista tehtäville due diligence -tarkastuksille. 

Ylimääräisessä yhtiökokouksessa Skarta Group Oyj:n nimi on tarkoitus muuttaa Skarta NYAB Oyj:ksi ja sen hallitusta on tarkoitus täydentää NYAB Sverige AB:n nykyisten osakkeenomistajien ehdottamilla jäsenillä. Yhtiön kotipaikka säilyy Oulussa, ja Tuomas Hirvonen jatkaa sen toimitusjohtajana.

Skartan mukaan sen resurssit kasvavat yritysjärjestelyn myötä huomattavasti ja sen asiantuntemus lisääntyy erityisesti Norrbottenin alueella, joka on merkittävä markkina-alue yritysjärjestelyn molemmille osapuolille. Alueelle suunnitellut hiilettömään teollisuuteen ja infrastruktuuriin liittyvät investoinnit tuleville vuosikymmenille ovat Skartan mukaan yli 100 miljardia euroa.

Uusi Skarta NYAB -konserni yltää Skartan mukaan seuraavan tilikauden liikevaihdoltaan lähes 300 miljoonan euron kokoluokkaan, ja sillä on yhteensä yli 300 työntekijää Suomessa ja Ruotsissa. 

–  Skartan ja NYABin yhdistyminen on tärkeä virstanpylväs strategisella polullamme. NYABin toimintaa kuvaavat nopea kasvu sekä hyvä kannattavuus ja kassavirta. Yhtiön päämarkkina-alueet Pohjois-Ruotsissa ja Tukholmassa ovat puhtaaseen energiaan liittyvien investointien ja kaupungistumisen myötä kasvussa. Tämä kaikki sopii erittäin hyvin visioihimme ja tarjoaa meille ainutlaatuisen mahdollisuuden saavuttaa vuodelle 2024 asettamamme taloudelliset tavoitteet jo seuraavan tilikauden aikanaTuomas Hirvonen sanoo. 

– Sekä Skarta että NYAB ovat yrittäjien yhteenliittymiä, joiden toimintaa kuvaavat joustavuus ja ketteryys. Yhdistymisemme myötä syntyy vahva yrittäjävetoinen konserni, jolla on merkittävä asema Pohjois-Suomen ja Pohjois-Ruotsin energiarakentamisessa, vihreässä siirtymässä ja vetytalouden kehittämisessä. Yhteisenä tavoitteenamme on olla toimialan kannattavin yritys ja luoda pitkäaikaista arvoa sekä asiakkaillemme että omistajillemme, Skarta Group Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Markku Kankaala toteaa.