Kuva: Arkkitehtitoimisto Matti Takala Oy/Turun Seurahuone

Skanska peruskorjaa Turun Seurahuoneen

Kuva: Arkkitehtitoimisto Matti Takala Oy/Turun Seurahuone

Seurahuoneen mittavassa rakennusurakassa hotelli- ja ravintolakiinteistö uusitaan täydellisesti. Lisäksi hotelliin tulee peruskorjauksen myötä yhdeksän uutta huonetta. Uudistunut Hotelli Seurahuone avautuu alkuvuodesta 2019.

”Käytännössä kiinteistöstä jäävät jäljelle vain katto, runko ja välipohjat. Uudistuksen myötä kunnostetaan julkisivu sekä uusitaan ikkunat, koko talotekniikka ja kaikki sisäpinnat. Energiatehokkuuden parantaminen on tärkeä osa uudistusta”, sanoo tulosyksikön johtaja Vesa Hintukainen Skanskasta.

Erik Bryggmanin ja Ilmari Ahosen suunnittelema Hotelli Seurahuone valmistui vuonna 1928. Nyt tehtävän uudistuksen lähtökohtana on ollut kunnioittaa rakennuksen alkuperäistä 1920-luvun klassista ulkoarkkitehtuuria.

Isoin arkkitehtoninen muutos koskee pääsisäänkäyntiä, joka palautetaan Eerikinkadulta takaisin alkuperäiselle paikalleen Humalistonkadulle. Julkisivu saa terrakotan ja keltaisen sävyjä, jotka noudattelevat rakennuksen alkuperäisen aikakauden värimaailmaa. Hotellin huonemäärä kasvaa uudistuksessa 131:stä 140:een.

”Kohde on maakuntakaavan mukaisesti suojeltu rakennus, joten muutossuunnittelussa on tehty yhteistyötä Turun museokeskuksen ja kaupunkikuva-arkkitehdin kanssa”, kertoo hankkeen pääsuunnittelija Timo Korhonen Arkkitehtitoimisto Matti Takala Oy:stä.

TOK avaa täysin uudistuneen hotelli Seurahuoneen vuoden 2019 alussa. Kokonaisilmeestä vastaa hotellien, ravintoloiden ja liiketilojen suunnitteluun erikoistunut arkkitehti- ja sisustusarkkitehtitoimisto Puroplan Oy.

”Seurahuoneen uudistuksella TOK haluaa osaltaan edistää Turun alueen elinvoimaisuutta ja Turun houkuttelevuutta sekä matkailu- että kongressikohteena. Meillä on useita hankkeita TOK:n hotelli- ja ravintolaliiketoiminnan kehittämiseksi alueella”, kertoo Turun Osuuskaupan toimialajohtaja Mikko Eskelinen.

 

Skanskan toiminta Suomessa kattaa rakentamispalvelut, asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen sekä julkisen sektorin elinkaarihankkeet. Rakentamispalveluihin kuuluvat talonrakentaminen, talotekniikkapalvelut sekä infrarakentaminen. Skanska Oy:n liiketoimintojen yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2016 oli noin 946 miljoonaa euroa ja henkilöstöä oli vuoden lopussa 2 018.