Sitowise ostaa jyväskyläläisen Sweetlakesin

– Vastuullinen kaupunkikehitys on projektiemme ytimessä. Mahdollistamme työllämme datan tehokkaampaa käyttöä, helpotamme asiakkaiden ja kansalaisten tiedonsaantia ja tarjoamme parempaa tietopohjaa päätöksenteolle. Sweetlakesin teknologiaosaaminen kirittää asemaamme alan kehityksen kärjessä, kertoo Digitaaliset ratkaisut -liiketoiminnan johtaja Teemu Virtanen Sitowiseltä.

Sitowise kehittää digitaalisia ratkaisuja esimerkiksi Väylävirastolle, Traficomille, Metsähallitukselle, Fingridille, teleoperaattoreille, Helsingin kaupungille sekä useille suomalaisille kunnille.

–Muuttuva maailma haastaa meitä hyvällä tavalla koko ajan. Siksi tarvitsemme jatkuvasti kovan luokan asiantuntijoita ja uutta teknologiaosaamista. Sweetlakesin asiantuntemus ja tekemisen kulttuuri osuvat erinomaisesti yksiin meidän kanssamme, kertoo liikkumisen ja väylien tietopalveluiden johtaja Milla Lötjönen Sitowiseltä.

Sweetlakes vahvistaa erityisesti Sitowisen pilvi- ja mobiilikehityksen asiantuntijuutta sekä turvallisuusalan tietojärjestelmäratkaisujen osaamista. Yritys työllistää 12 sovelluskehittäjää Jyväskylässä ja Tampereella.

– Mukaan Sitowisen tarinaan pääseminen on Sweetlakesille mahtava askel. Tuomme Sitowiseen avainosaamista pilviarkkitehtuureissa, mobiiliratkaisuissa sekä sulautetuissa järjestelmissä, kertoo Sweetlakesin toimitusjohtaja Mikko Ahonen.

Sitowise hankkii kaupassa Sweetlakesin koko osakekannan. Sweetlakesin 12 asiantuntijaa jatkavat nykyisissä tehtävissään.