As Oy Sipoonrannan Juuli ? VRP Rakennuspalvelut Oy

Sipoonrannan rakentaminen aktivoituu jälleen

Mediassa näkyvästi esillä olleen Sipoonrannan hiljaiselo päättyy. Sipoonrannassa sijaitsevan vapaarahoitteisen asunto-osakeyhtiö Joolin rakentamispäätös tehtiin marraskuussa ja rakennustyöt on jo aloitettu VRP Rakennuspalvelut Oy:n toimesta. Helsingin ja Sipoon rajalla sijaitseva Sipoonranta on Arkkitehti Aaro Virkkusen sanoin merellinen ja ihmisläheinen rantakaupunkimiljöö, josta on tarkoitus tehdä elävä ja kutsuva kohtauspaikka saaristolaisille sekä kaikille ympäristön asukkaille.

VRP Rakennuspalvelut Oy:n työmaan tulo Sipoonrantaan on tervetullut piristys, sillä edellisestä yhtiömuotoisesta asuinrakennushankkeesta Sipoonrannassa on kulunut jo vuosia. Jooli on yhdentoista asunnon yhtiö, jossa rakennetaan neljä paritalohuoneistoa ja seitsemän erillistaloa
yhtiön omistamalle tontille Sipoonrantaan merenrannan läheisyyteen. Kohteen talotoimittaja on Pohjolan Design-Talo Oy ja hankkeen pääsuunnittelijana toimii Aaro Virkkunen Arkkitehtitoimisto Avarc Oy:stä. Asuntojen myynnistä ja markkinoinnista vastaa Huoneistokeskus Oy.

– Joolin suunnittelussa on pyritty valitsemaan asuntoihin aikaa kestäviä kalusteita ja materiaaleja. Arkkitehdin ja talotoimittajan kanssa suunnitteluvaiheessa tehdyn yhteistyön tuloksena on syntynyt valoisia ja viihtyisiä sekä helposti kalustettavia koteja, joissa on hyvä asua, kuvailee VRP Rakennuspalvelut Oy:n toimitusjohtaja Markus Tanninen.

Uusia selkeäpohjaisia koteja on tarjolla kolmea tyyppiä. 87 m2 paritaloasunnoissa tilan käyttö on vertaansa vailla. 96 m2 ja 100 m2 erillistaloissa toteutus on omakotitalomainen omine oleskelupihoineen ja terasseineen. Asukkaat pääsevät muuttamaan Joolin uusiin koteihin arviolta elokuussa 2016.

Sipoonranta on merellinen ja ihmisläheinen rantakaupunkimiljöö, josta rakentuu eloisa ja houkutteleva kohtauspaikka saaristolaisille sekä ympäristön asukkaille. Alueelle on suunniteltu kattava valikoima palveluita, muun muassa elintarvikekauppa, päiväkoti sekä torialue kahviloineen ja erikoisliikkeineen. Sipoonranta tarjoaa myös monipuoliset harrastusmahdollisuudet ja hyvät kulkuyhteydet.

As Oy Sipoonrannan Juuli – VRP Rakennuspalvelut Oy