Sillanrakennuksen erikoispalkinto 2016 Aarne Jutilalle

logo2Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RILin Sillat- ja erikoisrakenteet tekniikkaryhmä on myöntänyt vuoden 2016 Sillanrakennuksen erikoispalkinnon emeritusprofessori, tekniikan tohtori, Dr. h.c. Aarne Jutilalle. Palkinto julkistettiin RILin Siltapäivillä Tampereella 11.10.2016.

Teknillisessä korkeakoulussa sillanrakennusopin professorina vuosina 1984-2008 toiminut Jutila on pitkän linjan silta-alan vaikuttaja, kehittäjä, kouluttaja ja asiantuntija, jonka opit ja ajatukset ovat kehittäneet laajasti suomalaista sillanrakennuksen ja suunnittelun osaamista.

Vuonna 1940 syntynyt Jutila valmistui diplomi-insinööriksi vuonna 1966, minkä jälkeen hän jatkoi vuoden verran opiskelua ETH Zürichissä. Tekniikan lisensiaatiksi hän valmistui 1982 ja tekniikan tohtoriksi 1985. Työuransa alkuvaiheissa hän toimi muun muassa siltasuunnittelijana ruotsalaisessa Kjessler and Mannerstråle Ab:ssa ja opetus- ja tutkimustehtävissä Queen’s University of Belfastissa Pohjois-Irlannissa. Ennen professorinuraansa Jutila työskenteli myös muun muassa vt. jaostopäällikkönä TVH:ssa ja kolmessa eri konsulttitoimistossa asiantuntijana ja perustajajäsenenä toimien samanaikaisesti TKK:ssa tutkijatehtävissä.

Jutila perusti yhdessä seitsemän muun kanssa Suomalainen Insinööritoimisto SITO Oy:n vuonna 1976, vuotta myöhemmin Insinööritoimisto Extraplan Oy:n ja kolme vuotta myöhemmin Insinööritoimisto Siltatekniikka Oy:n, jonka Viatek (nykyinen Ramboll) osti vuonna 1985 muuttuen samalla konserniksi.

Jäätyään eläkkeelle professorin virastaan Jutila on toiminut asiantuntijatehtävissä Extraplanissa ja useissa tiedeyhteisön piireissä.

Jutila on pitkän professoriuransa aikana ohjannut lukuisia sillanrakennusopin diplomi- ja lisensiaatintöitä sekä väitöskirjoja. Hänen tutkimuksensa painopiste on ollut teräs-betoni ja puu-betoni liittorakenteiden, vinoköysisiltojen ja siltaestetiikan parissa, mutta ennen kaikkea hänet tunnetaan laaja-alaisena sillanrakennustekniikan taitajana.

Aarne Jutila on kansainvälisesti yksi arvostetuimmista silta-alan asiantuntijoistamme. Hänet on kutsuttu muun muassa vuonna 2010 IABSE:n (International Association for Bridge and Structural Engineering) kunniajäseneksi ja vuonna 2002 Budapestin teknillisen korkeakoulun kunniatohtoriksi. Kansainväliseen uraan kuuluvat lisäksi lukuisat luottamustehtävät IABSE:ssa ja AECEF:ssä sekä aktiivinen tutkimusyhteistyö. Hän on myös ottanut osaa lukuisiin kansainvälisiin suunnittelukilpailuihin sekä tuomaristossa että kilpailuehdotusryhmissä.

Jutila on toiminut ansiokkaasti myös lukuisissa RILin asiantuntija- ja luottamustehtävissä sekä julkaisutuotannossa (mm. Sillat-käsikirja sekä Siltojemme historia -teos). Lisäksi hän on ylläpitänyt aktiivisesti teekkariperinteitä toimimalla Rakennusinsinöörikilta IK:n Oltermannina ja kunniajäsenenä.

Sillanrakennuksen erikoispalkinto (Yrjö Matikainen –palkinto) jaetaan joka toinen vuosi. RIL ja sen Sillat ja erikoisrakenteet -tekniikkaryhmä haluavat nostaa palkinnolla silta- ja rakennetekniikan alan ja alalla työskentelevien arvostusta maassamme.


Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL on valtakunnallinen puolueeton asiantuntijaorganisaatio, jonka tarkoituksena on edistää hyvää suunnittelu-, rakentamis- ja ylläpitotapaa ja rakennusalan asiantuntijuuden kehittymistä Suomessa.

Vuonna 1934 perustetun järjestön jäsenistö koostuu yli 6 000:sta rakennus-, yhdyskunta-, ympäristö- ja kiinteistöalan diplomi-insinööristä, tekniikan lisensiaatista ja tohtorista sekä teekkarista. www.ril.fi