SERCO aikoo lisätä vientiä

Yhtiö sanoo sillä olevan vahva markkina-asema Suomessa. Myös viennin osuus on kasvanut voimakkaasti viime vuosina. Edellisenä talvena SERCO-hiekoittimista jo 40 % myytiin Ruotsiin ja Norjaan.

−Pohjoismaissa vientinäkymät ovat lupaavia myös muissa tuotteissamme. Venäjän-vientiä hoitamaan palkattiin viime vuonna paikalliset markkinat hyvin tunteva myyjä. Ensimmäinen demokonetoimitus lähti juuri Venäjälle, ja sen toivotaan johtavan tänä syksynä tilauksiin, toimitusjohtaja Juha-Pekka Jaskari sanoo.

SERCO-tehtaat sijaitsevat Säkylän Ristolassa ja Lappeenrannassa. Tuotekehitystyötä tehdään aktiivisesti: syksyllä lanseerataan uusi U-aura ja TOP-kauhaharjasta kehitetty täysin uusi Niilo-kauhaharja.

−Haluamme kehittää toimintaamme ja tuotteitamme asiakaslähtöisesti. Olemme asiakkaan tukena koko tuotteen elinkaaren ajan suunnittelusta huolto- ja varaosapalveluihin, laadusta ja tuotannosta vastaava Outi Nenonen sanoo.

Yrityksen uutta toimintalinjaa ohjaa brändikäsikirja, jossa keskeistä on työlaitteita käyttävät arjen sankarit. Myös logo uudistettiin.

−Logoon liitettiin suomenhevosen tyylitelty figuuri. Suomenhevosta pidetään vahvana, luotettavana ja rehellisenä. Tätä kaikkea myös SERCO haluaa asiakkailleen ja yhteistyökumppaneilleen olla, Nenonen toteaa.