Kuva: Senaatti-kiinteistöt

Senaatti myi NREPille tontin Espoon Otaniemestä

Senaatti-kiinteistöt on myynyt Otaniemen Maarinrannantie 2:n tontin pohjoismaiselle kiinteistösijoitus- ja kehitysyhtiö NREPille. Kauppahinta oli 8,55  miljoonaa euroa.

Kuva: Senaatti-kiinteistöt

Tontilla on voimassa asemakaava, jonka mukainen käyttötarkoitus on hotelli- ja huoneistohotellirakennusten korttelialue. Kaavan mukaan tontille saa sijoittaa myös toimisto- ja liiketilaa, julkisia ja yksityisiä palveluja ja polttoaineen jakeluaseman. Rakennusoikeutta tontilla on 24 350 kerrosneliötä.

– Olemme erittäin tyytyväisiä, että tälle näkyvällä paikalla Kehä I:n ja Raide-Jokerin pysäkin vieressä sijaitsevalle tontille, joka aiemmin on ollut tutkimuskäytössä, löytyi nyt uusi omistaja. Asemakaavan tontille mahdollistama uusi rakentaminen on osa Otaniemessä käynnissä olevaa kehitystä, jossa alueesta tavoitellaan entistä monipuolisempaa ja elävämpää kaupunginosaa, sanoo Senaatin kiinteistökehityspäällikkö Emmi Sihvonen.

Tontin uusi omistaja on NREPin hallinnoiman NREP Nordic Strategies FUND IV LP -rahaston omistama yhtiö NSF IV Fin NewCo 26 Oy.

Senaatilla on Otaniemessä vireillä useita kehityshankkeita esimerkiksi Kemistin, Kivimiehen ja Biologin alueilla, joissa tavoitellaan uutta rakentamista ja käyttötarkoituksia alueelle. Kehitettävien alueiden tonteista järjestetään tarjouskilpailut lähivuosien aikana.