Kuva: Senaatti-kiinteistöt

Senaatti-kiinteistöt on myynyt entisen Turun lääninvankilan

SenaattiViimeinen osa Kakolan vankilakokonaisuutta on nyt myyty, kun Senaatti-kiinteistöt solmi kaupat Turun Kakolanmäellä sijaitsevasta lääninvankilasta ja siihen liittyvistä tonteista Kakola Yhtiöt Oy:n ja Pohjola Rakennus Oy Länsi-Suomen kanssa tänään 1.9.2016.  Kauppahinta oli 10 milj. euroa, ja lopullinen kauppa edellyttää vielä luovutuslain mukaisen valtioneuvoston päätöksen.

Turun vankila on muuttanut vuonna 2007 Kakolanmäeltä Saramäkeen. Tämän jälkeen valtion käyttö kiinteistöissä on päättynyt, joten valtion kiinteistöstrategian mukaisesti ne on päätetty myydä.  ”Kohde herätti markkinassa kiinnostusta, ja tarjouskilpailu tuotti valtion kannalta halutun lopputuloksen”, toteaa johtaja Mauri Sahi Senaatti-kiinteistöistä.

Lääninvankila kehämuureineen valmistui 1890 Kakolanmäen itäosaan. Arkkitehteina olivat Senaatti-kiinteistöjen edeltäjän yleisten rakennusten ylihallituksen arkkitehti Theodor Decker ja Ludvig Isak Lindqvist. Kolmikerroksisen, ristinmuotoisen sellivankilan julkisivut ja kehämuurit ovat puhtaaksi muurattua punatiiltä.

turun_laaninvankila
Kuva: Senaatti-kiinteistöt

Lääninvankilan rakennus on arkkitehtonisesti ja historiallisesti arvokas, ja se on suojeltu. Myydyillä tonteilla on voimassa asemakaava vuodelta 2010. Asemakaavassa Lääninvankilan tontin käyttötarkoitus on liike- ja toimistorakennusten korttelialue, jolle saa sijoittaa myös opetus- ja ravintolatiloja sekä erityisasumista. Myydyt Lääninvankilan kehämuurin ulkopuoliset tontit on kaavoitettu asuinkerrostalojen korttelialueeksi.

”Kakola Yhtiöt Oy päätti pelastaa arvokkaat Kakolanmäen rakennukset ja osti Kakolan keskusvankilan ja sitä ympäröivät tontit Senaatti-kiinteistöiltä reilu vuosi sitten. Tänään toteutettu Turun Lääninvankilan ja sitä ympäröivien alueiden kauppa on luonnollinen jatkumo Kakolan arvokkaan alueen pelastamiseksi. Nyt toteutetun kaupan myötä Kakola Yhtiöillä on suojeltuja rakennuksia ja rakennusoikeutta Kakolanmäellä yli 40 000 kerrosneliötä, joka mahdollistaa yli 500 asunnon ja erilaisten palvelujen rakentamisen alueelle. Kaikki Kakolanmäen vanhat, massiivitiili- ja graniittirunkoiset rakennukset on perustettu kalliolle ja tulevat kestämään monien sukupolvien ajan. Toteutuneen kaupan myötä pystymme palauttamaan upeat vanhat rakennukset uudelleen kukoistukseen, yhdeksi Turun merkittävimmistä nähtävyyksistä”, toteaa Kakola Yhtiöiden hallituksen puheenjohtaja, kiinteistöneuvos Olli Ojala.

”Tänään allekirjoitetun sopimuksen myötä Pohjola Rakennus Oy Länsi-Suomella on Turun mielenkiintoisimmalla alueella yhteensä 34 000 k-m2 asuinrakennusoikeutta, mikä mahdollistaa jopa 550 kodin rakentamisen. Tämä viimeisin hankintamme on jatkumoa suunnitelmillemme rakentaa koteja kiinnostaville alueille järkevään hintaan”, toteaa Pohjola Rakennus Oy Länsi-Suomen toimitusjohtaja Mikko Kilpi.


Senaatti-kiinteistöt on valtion työympäristö- ja toimitila-asiantuntija, joka vastaa myös valtion kiinteistövarallisuuden myynneistä.  Kiinteistöt, joille ei löydy valtiokäyttöä, myydään valtion kiinteistöstrategian mukaisesti.   Valtio voi luovuttaa kiinteistöomaisuuttaan vain käypään hintaan.  Kiinteistöt myydään pääsääntöisesti julkisella tarjouskilpailulla. Tietoa myytävistä kohteista ja myyntitoiminnasta  www.senaattimyy.fi 

Kakola Yhtiöt Oy (ent. Verkaranta Kiinteistöt Oy) on yli 30 vuotta vanhoja arvokiinteistöjä korjausrakentanut Ojalan perheyhtiöihin kuuluva yritys, joka tunnetaan ehkä parhaiten Turun seudulla Littoisten Verkatehtaan kunnostajana. Ojalan perheyhtiöt ovat reilun 35 vuoden aikana rakentaneet Suomeen yli 2500 asuntoa pääasiassa vanhoihin suojelukiinteistöihin. www.kakola.fi

Pohjola Rakennus Oy Länsi-Suomi on projektinjohto-mallilla toimiva, monipuolisen osaamisen rakennusliike sekä aluesuunnittelun ja kiinteistökehittämisen asiantunteva kumppani, joka on toiminut Turussa vuodesta 2015 lähtien. Se on kotimaisen perheyhtiön Pohjola Rakennus Group PRG Oy:n tytäryhtiö, ja sen osaomistajina on yhtiön toimiva johto. Pohjola Rakennus Oy Länsi-Suomi työllistää tällä hetkellä 18 toimihenkilöä ja sen vuoden 2016 liikevaihto tulee olemaan noin 17 miljoonaa euroa. Pohjola Rakennus Oy Länsi-Suomella on vuonna 2016 Turun seudulla asuntoja rakenteilla yhteensä 225 kpl, joten se sijoittuu jo ensimmäisenä toimintavuotenaan alueen merkittävimpien asuntorakentajien joukkoon.

Myyjän kaupallisena neuvonantajana toimi Newsec, www.newsec.fi