Sampo Jäntti Perustava Elementin toimitusjohtajaksi

Perustava Elementti Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimetty 37-vuotias diplomi-insinööri Sampo Jäntti Lahdesta. Jäntti aloittaa tehtävässään toukokuun puolivälissä. Aiemmin hän on työskennellyt teknologia- ja palveluyritys Raute Oyj:ssa useissa eri tehtävissä, viimeksi liiketoimintajohtajana asiakastehtaiden kehittämisen parissa.

Perustava-konserniin kuuluva Perustava Elementti suunnittelee, valmistaa ja asentaa rakentamiseen liittyviä laadukkaita betonituotteita. Hämeenlinnan Lammilla toimiva yritys tunnettiin aiemmin nimellä Lammin Asennustaito. Tehtaalla valmistetaan mm. pilareita, palkkeja ja laattoja sekä antura-, sokkeli- ja seinäelementtejä. Toimitusjohtajana aloittavalla Sampo Jäntillä on vahva kokemus liiketoiminnan johtamisesta ja kehittämisestä.

”Uskallan myöntää, että minulla ei ole kokemusta rakennusteollisuudesta tai betonielementtien valmistamisesta, mutta minulla on intohimoa auttaa asiakkaita menestymään, kehittää toimialaa ja viedä ihmisiä eteenpäin. Olen oppinut, että ihmiset tekevät yrityksen tuloksen ja pidänkin osaavaa ja motivoitunutta henkilöstöä menestyvän liiketoiminnan tärkeimpänä osana.”

Hallituksen puheenjohtaja Juha Heikkilä korostaa Perustavan palvelukokonaisuuden kehittämistä kilpailutekijänä. Siinä Perustava Elementin rooli on merkittävä.

”Yhdessä uuden toimitusjohtajan kanssa kykenemme täydentämään Perustavan kokonaisvaltaista palvelua betoniperustusten ja –elementtien toimittajana. Jatkamme betonirunkojen ja hallien asennuksia vankalla ammattitaidolla. Sampon tausta teollisen liiketoiminnan johtamisessa ja kehittämisessä rakennustoimialan ulkopuolella sopii loistavasti Perustava Elementin tuleviin kasvusuunnitelmiin. Yrityksen perustaja Pasi Ahonen jatkaa yhtiön palveluksessa, mikä on tärkeää etenkin tässä siirtymävaiheessa.”
Lisätiedot:

Juha Heikkilä, hallituksen puheenjohtaja
p. 0500 383 571

Sampo Jäntti, toimitusjohtaja
p. 040 830 7944