Sairaala Nova Jyväskylässä on valmis

SRV luovutti Sairaala Novan kiinteistön viimeisetkin osat aikataulun mukaisesti lokakuun lopussa.

”Yhteistyö SRV:n kanssa on ollut hyvää ja valittu urakkamalli osoittautui toimivaksi tähän erittäin vaativaan ja suureen rakennushankkeeseen. Kysehän oli tämän maakunnan suurimmasta julkisesta investoinnista”, toteaa projektijohtaja Mikko Jylhä.

Uuden sairaalan kustannukset laitteineen ovat noin 500 miljoonaa euroa. Sairaalan elinkaareksi on laskettu sata vuotta. Rakennushanke toteutettiin projektinjohtourakkana. Projektinjohtomallissa SRV:n vastuulle kuului rakentaminen ja taloteknisten järjestelmien toimitus. Keski-Suomen sairaanhoitopiiri vastasi rakennukseen ja sen järjestelmiin liittyvästä suunnittelusta sekä erillisjärjestelmien, kuten lääkinnällisten laitteiden ja ICT:n hankinnasta.

Sairaala Novan rakentaminen alkoi maanrakennustöillä elokuussa 2016. Hanke on yksi Suomen suurimmista sairaalatyömaista. Tilavuudeltaan yli viittä eduskuntataloa vastaavan hankkeen rakentamisen runkovaiheessa työmaalla työskenteli parhaimmillaan 5 torninosturia samanaikaisesti. Maata työmaalla on kaivettu lähes 146 000 kuutiota, ja vesikattojen yhteenlaskettu pinta-ala on noin 22 500 neliötä.

”SRV:llä on vahva kokemus vaativien sairaalatilojen rakentamisesta sekä turvallisen sairaalatoiminnan mahdollistamisesta rakentamisen aikana ja Sairaala Nova on yksi hieno esimerkki ammattitaidostamme. Meidän jokaisen päätavoitteena oli tehdä tästä sairaalasta hyvä paikka työskennellä ja luoda tuleville asiakkaille puitteet saada ensiluokkaista hoitoa. Hanke oli mittava, mutta työt etenivät suunnitellusti ja ennen kaikkea hyvässä yhteishengessä tilaajan kanssa”, kertoo SRV:n varatoimitusjohtaja Juha Toimela.

Lue lisää: Sairaala Nova esiteltiin Projektiuutisten numerossa 4/2019