Sähkötekniikan tukkumyynti laski hitusen alkuvuonna

Sähköteknisten tuotteiden tukkumyynnin arvo laski vuoden ensimmäisellä puoliskolla 0,2 % eli 488,6 miljoonaan euroon edellisvuoden 489,5 miljoonasta eurosta. Vuoden toisella neljänneksellä myynti laski 2,3 % viime vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna.

– Alkuvuonna kysyntä osoitti tasoittumisen merkkejä, ja tästä eteenpäin edetään lähellä viime vuoden tasoa, arvioi Sähköteknisen Kaupan Liiton (STK) toimitusjohtaja Tarja Hailikari.

– Rakentamisen huippuvuodet ovat jäämässä taa, mutta esimerkiksi infrastruktuurihankkeet pitänevät yllä sähköteknisten tuotteiden kysyntää. Pitemmällä tähtäimellä yhteiskunnan sähköistyminen nostaa sähköistysalan ja sen ratkaisujen merkitystä yhteiskunnassa.

Energian tuotanto uusiutuvista lähteistä puhtailla teknologioilla ja sen älykäs käyttö ovat osa-alueita, joihin sähköistysalalla on erityistä annettavaa ilmastonmuutoksen torjumisessa.

– Toimivia käytännön ratkaisuja hiilijalanjäljen pienentämiseen löytyy jo nyt muun muassa rakentamiseen, asumiseen ja liikenteeseen. Niiden laajamittaista käyttöönottoa tukee myös tuore hallitusohjelma, Hailikari sanoo.