RT kehysriihestä: Liikennehankkeet kiihdyttävät talouskasvua

rt_rakennusteollisuusRakennusteollisuudessa on otettu tyytyväisenä vastaan hallituksen kehysriihessä tekemät päätökset infrainvestoinneista. Raide-Jokeri ja Tampereen pikaraitiotie saavat toteutuessaan liikkeelle kymmenien tuhansien asuntojen rakentamisen. Myös muut kehykseen päässeet infrahankkeet pistävät talouteen vipinää ja lisäävät työllisyyttä ja verotuloja.

Hallitus on sisällyttänyt julkisen talouden suunnitelmaan rahoituksen useille keskeisille raide- ja väyläinvestoinneille. Listalla ovat Raide-Jokeri, Tampereen pikaraitiotie, nopean Helsinki – Turku-ratayhteyden suunnitteluvaraus, Lahden eteläinen kehätie, valtateiden 4 Oulu–Kemi ja 5 Mikkeli–Juva parannukset sekä Luumäki–Imatra-ratahanke.

”On erinomaista että hankkeet ovat nopeasti käynnistettävissä. Investoiminen on valtiolle ja kunnille nyt poikkeuksellisen edullista, kun korot ovat peräti miinuksella”, Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti sanoo.

Pipatti pitää tärkeänä, että mukana on sekä suurten kaupunkiseutujen kehityksen että teollisuuden kannalta välttämättömiä hankkeita.

”Kasvukeskuksissa raiteet ovat kuin magneetti, joka vetää puoleensa rakentamista. Hyvät joukkoliikenneyhteydet luovat houkuttelevia sijainteja uusille asunnoille. Vastaavasti pääkaupunkiseudun kaikki tällä hetkellä käynnissä olevat toimitilahankkeet sijaitsevat kiskojen varrella”, Tarmo Pipatti toteaa.

Raide-Jokerin on arvioitu saavan aikaan jopa 80 000 asunnon rakentamisen Helsinkiin ja Espooseen vuoteen 2050 mennessä. Myös Tampereen ratikalla on välitön vaikutus asuntorakentamiseen: arviolta 36 000–45 000 uutta asuntoa on mahdollista toteuttaa sen vaikutuspiirissä vuoteen 2040 mennessä. Kaupunkien arvioiden mukaan suuri osa näistä jäisi toteutumatta ilman raideinvestointia.

Koska hankkeet vivuttavat huomattavassa määrin yksityisiä asuntoinvestointeja, valtio saa takaisin oman panoksensa moninkertaisena sekä asunto- että infrarakentamisen verokertymien ansiosta. Rakentamisen työllisyysvaikutukset kokonaisuudessaan ovat satojatuhansia henkilötyövuosia.

Hallituksen päätökset osallistumisesta liikenneinvestointeihin ovat myös edellytys kuntien kanssa tehtäville maankäyttöä, asumista ja liikennettä koskevat MAL-aiesopimuksille. Kaupungit sitoutuvat lisäämään kaavoitustaan ja tonttitarjontaansa, kun valtio kantaa osan kustannuksista.

Hiljattain julkaistun VTT:n tutkimuksen mukaan Helsingin seutu tarvitsee puolet lisää asuntoja seudun nykyiseen asuntokantaan nähden vuoteen 2040 mennessä. Vastaavasti Tampereen seutu tarvitsee 40 prosentin lisäyksen asuntoihin, jotta se kykenee vastaamaan ennustettuun väestökehitykseen. Tarvittavia asuntotuotantomääriä on käytännössä mahdotonta toteuttaa ilman merkittäviä investointeja seutukuntien joukkoliikenteeseen.

Lisätietoja:

Tarmo Pipatti, toimitusjohtaja, puh. 040 506 5021

Merja Vuoripuro, johtaja (viestintä, yhteiskuntasuhteet ja suhdanteet), puh. 040 587 2642
Rakennusteollisuus RT ry on rakennusalan yritysten elinkeinopoliittisten ja työmarkkina-asioiden edunvalvoja. RT-liittoyhteisöön kuuluu kaikkiaan viisi toimialaa: Talonrakennusteollisuus, Rakennustuoteteollisuus, Infra, Pinta ja LVI-tekninen urakointi.