Asko Laune, Rejlers ja Arto Peltokangas, Arsatek. Kuva: Markus Pentikäinen

Rejlers osti Arsatek Oy:n

Rejlers on ostanut tamperelaisen arkkitehtitoimisto Arsatek Oy:n. Arsatekin liikevaihtoennuste vuodelle 2022 on noin miljoona euroa. Yrityksellä on asiakkaita koko Suomessa ja 12 työntekijää.

Asko Laune, Rejlers ja Arto Peltokangas, Arsatek. Kuva: Markus Pentikäinen

Rejlersin mukaan Arsatekilla on vahvaa asiantuntemusta rakennussuunnittelusta, maankäyttö- ja kaavasuunnittelusta sekä rakennuttamis- ja valvontatehtävistä. Rejlers ja Arsatek ovat jo ennestään tehneet yhteistyötä.

– Laajennamme palveluitamme ja vahvistamme osaamistamme. Toivotan uudet rejlersiläiset lämpimästi tervetulleeksi, sanoo Rejlers Finlandin toimitusjohtaja Mikko Vaahersalo.

– Meille on ilo liittyä Rejlersin joukkueeseen. Rejlers on iso yhtiö, jolla on 1000 osaajaa Suomessa ja 2500 kansainvälisesti. Tässä ympäristössä Arsatekin asiantuntijat pääsevät toteuttamaan laajempia hankkeita ja rakentamaan uusia urapolkuja, sanoo Arsatekin toimitusjohtaja Arto Peltokangas.

Arsatekista tulee osa Rejlersin Rakentamisen toimialaa. Rejlersin Rakentaminen toimii valtakunnallisesti talotekniikkasuunnittelussa.