Kuva: Ari Korkala

Rakennustyömaiden tavarahukka kiertoon

Kuva: Ari Korkala

−Tavoitteenamme on luoda uutta ja kestävämpää kiertotalouskulttuuria rakennusalalle ja pienentää rakentamisesta syntyviä jätemääriä. Samalla voimme tarjota asiakkaille laadukkaita materiaaleja aina edullisimpaan hintaan, sanoo Netlet Oy:n toimitusjohtaja Tomi Lehtinen.

Rakennustyömailla on ollut vuosikymmeniä tapana heittää ylijääneitä avaamattomia tuote-eriä jätelavoille, koska niiden varastointi on kallista ja on tullut halvemmaksi ostaa uuteen kohteeseen uudet materiaalit. Ylijäämätavaraa on usein paljon, koska hankinnat tulee mitoittaa siten, että tuotetta on vähintään riittävästi. Ajoittain myös kesken rakennusvaiheen muuttuneet suunnitelmat taikka inhimilliset erehdykset voivat synnyttää ylijäämää. Raksanouto hakee ylijääneet tavarat ja materiaalit pois ilmaiseksi. Ne myydään niitä tarvitseville 50−80 prosenttia halvemmalla kuin perinteisissä rautakaupoissa.

Kolmen suomalaisyrittäjän perustama start-up-palvelu toimi aluksi vain Uudellamaalla, mutta on nyt laajenemassa valtakunnalliseksi. Raksanoudon asiakkaina on muun muassa useita johtavia rakennusliikkeitä. Rakennusoutlet.com myy Raksanoudon toimittamat rakennustarvikkeet, kalusteet ja materiaalit yrityksille ja suoraan kuluttajille. Palvelu on herättänyt kiinnostusta myös kunnissa ja oppilaitoksissa. Sen avulla voidaan esimerkiksi hankkia opetuskäyttöön materiaaleja, joihin oppilaitoksilla ei muuten olisi varaa.

Kiinnostusta ylijäämätavaran käyttöön lisää nyt se, että rakennustarvikkeita koskeva lainsäädäntö ja muu säätely on kiristymässä. EU:n tavoitteena on saada 70 prosenttia rakennusjätteestä kiertoon vuoteen 2020 mennessä. Netletin tavoitteena on kehittyä johtavaksi kierrätysmateriaalien toimittajaksi Suomessa.

−Saamamme vastaanotto on selkeä osoitus siitä, että kiertotalouden edistäminen tahdotaan ottaa tosissaan ja siinä ollaan valmiita myös konkreettisiin toimiin. Ammattirakentamisen puolella kierrätettyjen ja uusiomateriaalien käyttö on vielä kohtalaisen pientä kokonaisvolyymeihin nähden, mutta potentiaali on valtava, sanoo Lehtinen.