Havainnekuva: Arkkitehtitoimisto LPV Oy

Rakennusliike U. Lipsanen Oy rakentaa koulun Tuusulan Riihikallioon

Tuusulan Riihikallion uuden koulurakennuksen kokonaisurakoijaksi on valittu Rakennusliike U. Lipsanen Oy. Uudessa koulussa opiskelee enimmillään noin 800 oppilasta ja noin 20 esikoululaista. Uudisrakentamisen lisäksi hankkeeseen sisältyy korjausrakentamista. Hankkeen kokonaishinta on reilut 32 miljoonaa euroa.

Havainnekuva: Arkkitehtitoimisto LPV Oy

Urakkaan sisältyvät uuden koulurakennuksen rakentaminen, nykyisen koulun osittainen purkaminen, nykyisen liikuntasalirakennuksen julkisivujen ja sisäänkäyntien uusiminen sekä piha-alueiden rakennustyöt. Kokonaisurakkaan ei sisälly kampuksen läntisen pysäköintialueen rakentaminen, jonka toteuttaa Tuusulan kunta.

Rakennustyöt pyritään käynnistämään huhtikuun aikana uudisrakennuksen rakentamisella. Nykyinen koulu on toiminnassa rakentamisen ajan, ja koulutoiminta siirtyy uudisrakennukseen kesällä 2025. Sen jälkeen alkavat nykyisen koulurakennuksen purkutyöt, liikuntasalirakennuksen julkisivutyöt sekä pihatyöt. Koko hanke on valmis heinäkuussa 2026.

Uudisrakennus on kolmekerroksinen. Tilaajan mukaan suunnittelussa ja toteutuksessa kiinnitetään erityistä huomiota esteettömyyteen, sisäilman laatuun, ääniympäristöön sekä valaistukseen.

Rakennuksen runko tehdään betonielementeistä, ja julkisivut ovat pääosin tiilistä muurattuja. Pinta-alaa rakennuksessa on 11 588 bruttoneliötä. Lämmitystapa on maalämmön ja kaukolämmön yhdistelmä. Uudisrakennuksen katolle tulee aurinkovoimala.

– Riihikallion koulussa on pitkään kärsitty sisäilmaongelmista ja jouduttu turvautumaan väistötiloihin. Olen tyytyväinen, että saamme Riihikallion uuden koulun rakentamisen käyntiin. Henkilökunta ja oppilaat pääsevät vuoden 2025 syksyllä uusiin terveellisiin, turvallisiin ja nykyaikaisiin tiloihin, sanoo Tuusulan pormestari Kalle Ikkelä.

Koulun toiminta-aikojen ulkopuolella tiloja tarjotaan seuroille, yhdistyksille ja muille sidosryhmille. Tilat on suunniteltu niin, että kuntalaiset ja ryhmät voivat käyttää niitä mahdollisimman joustavasti. Pihasta tulee kaikille avoin lähiliikuntapaikka.