Viimeisimmät julkaisut

Raide-Jokerin rakentamisen aikana korjataan vesi-infraa 35 miljoonalla eurolla

Kesällä 2019 käynnistyvä Raide-Jokerin rakentaminen aiheuttaa merkittäviä ja mittavia vesihuollon johtosiirtoja yli 20 paikassa. Samalla toteutetaan muita Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY:n verkostojen uusimistöitä urakoiden alueilla.

Vesihuoltotyöt jatkuvat alustavan aikataulun mukaan vuoden 2022 loppuun

HSY:n hallitus hyväksyi 24.5.2019 Raide-Jokerin vesihuoltojärjestelyiden hankesuunnitelman. Kustannusvaikutukset HSY:lle ovat ilman arvonlisäveroa enintään 35 miljoonaa euroa (huhtikuun 2019 hintatasossa).

– Ensimmäiset urakat käynnistyvät toteutussuunnitelmien valmistumisen jälkeen kesällä 2019. Vesihuoltotyöt jatkuvat alustavan aikataulun mukaan vuoden 2022 loppuun, kertoo HSY:n toimitusjohtaja Raimo Inkinen.

Helsingin Itäkeskuksen ja Espoon Keilaniemen välille rakennettavan pikaraitiolinja Raide-Jokerin rakentaminen alkaa kesällä 2019. Ratayhteyden on määrä olla valmis käyttöön vuonna 2024. Raide-Jokeri-linja toteutetaan allianssimallilla. Allianssimallissa eri osapuolet eli tilaaja, suunnittelijat ja urakoitsijat, integroidaan yhdeksi yhteiseksi organisaatioksi.

Toteutussuunnitelmat laaditaan allianssin toimesta HSY:n ohjauksessa ja hyväksyminä. HSY tilaa vesihuollon suunnittelun ja toteutuksen Helsingin kaupungin HKL:ltä, joka laskuttaa HSY:tä. Kehä I:n parantamiseen liittyvät työt (Lahdenpohjanraitio) tilataan erikseen. Allianssi vastaa toteutuksesta myös vesihuollon osalta. HSY:n tehtävänä on vesihuollon verkostotekninen valvonta, HSY:lle määritellyt liittämis- ja sulkemistyöt ja verkoston vastaanotto.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail