QMG muodostaa ruotsalaisen Sandbäckens-konsernin kanssa merkittävän pohjoismaisen talotekniikkakonsernin.

QMG:lle uusi pääomistaja ja loikka pohjoismaiseksi talotekniikkakonserniksi

Pääomasijoitusyhtiö Adelis myy enemmistöosuutensa talotekniikkakonserni Quattro Mikenti Groupista KLAR Partnersille, joka omistaa entuudestaan Ruotsissa talotekniikkaurakointia ja -huoltoa tarjoavan Sandbäckens-konsernin.

QMG muodostaa ruotsalaisen Sandbäckens-konsernin kanssa merkittävän pohjoismaisen talotekniikkakonsernin.

Yrityskaupan jälkeen KLARin omistamat ruotsalainen talotekniikkakonserni Sandbäckens ja Quattro Mikenti Group (QMG) muodostavat yhden Pohjoismaiden suurimmista talotekniikkaurakoinnin ja -palveluiden yrityksistä. Uudessa konsernissa molemmat yhtiöt jatkavat toimintaansa erillisinä. 

QMG:hen kuuluu 34 yritystä. Konsernin liikevaihto viimeisen 12 kuukauden ajalta on noin 200 miljoonaa euroa ja se työllistää yli 1000 talotekniikka-ammattilaista. Sandbäckensin liikevaihto oli viime vuonna noin 150 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä noin 800. Yritys toimii 30 paikkakunnalla Ruotsissa.

Kimmo Liukkonen jatkaa QMG:n toimitusjohtajana ja kuuluu uuden konsernin johtoryhmään yhdessä konsernin ja Sandbäckensin talousjohtaja Johan Henrikssonin sekä konsernin ja Sandbäckensin toimitusjohtaja Mikael Mattsin kanssa. Yrityskaupalla ei ole vaikutuksia henkilöstön asemaan tai asiakassopimuksiin. QMG:n henkilöstö jatkaa merkittävänä omistajana uudessa konsernissa.

– Olemme seuranneet QMG:ta jo jonkin aikaa, ja se sopii erinomaisesti KLARin sijoitusstrategiaan. QMG ja Sandbäckens edustavat markkinoiden parasta ammattiosaamista ja niillä on erittäin pätevät johtoryhmät. Tämä on loistava pohjoismainen kasvualusta, KLAR Partnersin osakas Fredrik Brynildsen sanoo.

– Uuden konsernin perustaminen yhdessä on luonteva askel, sillä molemmat konsernit toimivat hajautetun rakenteen mallilla, jossa paikallisilla yhtiöillä ja yrittäjyydellä on keskeinen rooli liiketoiminnassa. Meillä on sama periaate, että talotekniikka on paikallista liiketoimintaa, jossa maine ja luottamus luodaan lähellä asiakasta, QMG:n toimitusjohtaja Kimmo Liukkonen kertoo.

– KLAR Partnersilla on omistajana erittäin hyvä talotekniikka-alan tuntemus ja vahva kokemus alan yritysten kehittämisestä. QMG:lle on hienoa lähteä mukaan rakentamaan johtavaa pohjoismaista talotekniikkakonsernia. Se antaa meille parhaat lähtökohdat kasvutarinamme jatkamiseen sekä yritysostoilla että orgaanisesti, Kimmo Liukkonen toteaa.

KLAR Partners on eurooppalainen pääomasijoitusyhtiö, joka investoi yrityspalveluihin ja kevyen teollisuuden parissa toimiviin yrityksiin. Yritysten, joihin KLAR sijoittaa, vuotuinen liikevaihto on noin 50–500 miljoonaa euroa, ja niiden pääkonttorit sijaitsevat Pohjoismaissa, Benelux-maissa tai saksankielisessä Euroopassa.