virtoo
QMG:n aluejohtaja Mikko Sahikallio (vas.) ja Virtoo Oy:n toimitusjohtaja Antti Pitkänen Kuopiossa 17. huhtikuuta 2023. Kuva: Petri Jauhiainen

QMG ostaa Sähköasennus Virtoon

Talotekniikkakonserni QMG ostaa Kuopiossa toimivan Sähköasennus Virtoo Oy:n, joka tarjoaa sähköjärjestelmien uudistamista ja huoltopalveluja.

QMG:n aluejohtaja Mikko Sahikallio (vas.) ja Virtoo Oy:n toimitusjohtaja Antti Pitkänen Kuopiossa 17. huhtikuuta 2023. Kuva: Petri Jauhiainen

Sähköasennus Virtoon liikevaihto vuonna 2022 oli noin 1,7 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa on 12 sähköammattilaista. Koko henkilöstö jatkaa kaupan jälkeen vanhoina työntekijöinä. Sähköasennus Virtoon perustaja ja toimitusjohtaja Antti Pitkänen jatkaa Virtoon toimitusjohtajana ja liittyy QMG:n emoyhtiön Nimlas Groupin omistajaohjelmaan.

– Palveluliiketoimintaan keskittyvä Virtoo täydentää erinomaisesti QMG:tä Pohjois-Savossa. Meillä on täällä entuudestaan sähköurakoitsija Paikallis-Sähkön toimipiste. Yhtiöillä on eri painopisteet, joten ne eivät kilpaile keskenään. Lisäksi Kuopio ja Pohjois-Savo on niin laaja markkina, että töitä riittää. Haluamme olla täällä monipuolisesti ja kasvavilla resursseilla kilpailussa mukana, QMG:n Väli-Suomen aluejohtaja Mikko Sahikallio toteaa.

– Palvelemme rakennus- ja korjausrakennusliikkeitä, huoltoyhtiöitä, taloyhtiöitä sekä teollisuuslaitoksia. Repertuaariimme kuuluvat sähköhuolto ja kunnossapito, teollisuuden huolto sekä energiansäästö ja uudet energiaratkaisut kuten ajoneuvojen latausasemat. Myös kiinteistöjen kasvava korjausvelka sisältää hyvin paljon sähköjärjestelmien uudistamistarvetta, Antti Pitkänen kertoo.

– Liittyminen QMG:hen tuo meille vahvat taustavoimat ja tukea johtamiseen. Näen tärkeänä, että saan lisää resursseja yrityksen ja liiketoiminnan kasvattamiseen. Henkilöstölle tämä tuo varmuutta ja kehitysmahdollisuuksia, Pitkänen toteaa.

QMG-konserniin kuuluu eri puolilla maata 40 tytäryhtiötä. Vuonna 2022 QMG:n liikevaihto oli 230,5 miljoonaa euroa. Konsernin palveluksessa on 1300 talotekniikkaurakoinnin ja -huollon ammattilaista.

QMG, ruotsalainen Sandbäckens ja norjalainen Konstel muodostavat pohjoismaisen Nimlas-talotekniikkakonsernin. Nimlaksen pääomistaja on sijoitusyhtiö KLAR Partners.