Esa Pitkonen (vas.) ja Mikko Sahikallio. Kuva: Satu Valkonen

QMG ostaa LVI-urakoitsija Espitin

Talotekniikkakonserni QMG ostaa Puumalassa, Lappeenrannassa ja Imatralla toimivan Espitin. Yrittäjä Esa Pitkonen jatkaa yhtiön vetäjänä. Yrityskauppa oli QMG:n kahdeksas vuonna 2022.

Esa Pitkonen (vas.) ja Mikko Sahikallio. Kuva: Satu Valkonen

Vuonna 2006 perustettu Espit tarjoaa LVI-urakoinnin ja -huollon palveluita Etelä-Savon lisäksi Imatran ja Lappeenrannan seuduilla. Puumalassa yhtiöllä on LVI-myymälä. Espitin liikevaihto on noin 3,5 miljoonaa euroa, ja se työllistää 15 ammattilaista.

– Espit kasvaa määrätietoisesti, ja espitiläiset tunnetaan osaavina ja palvelukykyisinä ammattilaisina, joten olemme iloisia, että saamme heidät riveihimme. Vahvistamme määrätietoisesti sekä maantieteellistä peittoamme että palveluvalikoimaamme koko maassa, QMG:n Väli-Suomen aluejohtaja Mikko Sahikallio kertoo.

QMG toimi jo aiemmin Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan alueilla: konserniin kuuluvat Mikkelissä LVI-urakoitsija JP Yhtiöt ja Mikkelin Sähköasennus sekä Lappeenrannassa sähköurakoitsija Quattroservices Kaakkois-Suomi. 

– Espit ja muut kolme yhtiötämme arvioivat yhteistyömahdollisuuksia varsinkin LVI:n ja sähkön yhdistämisessä suurissa hankkeissa. Yhtiöillä ei ole maantieteellisiä päällekkäisyyksiä, Sahikallio toteaa.

– QMG:n paikallisuutta korostava malli sopii meille. Halusimme tueksemme vahvan konsernin, jotta voimme tavoitella kasvua ja suurempia projekteja. Näen mahdollisuuksia LV-, IV- ja sähköurakoinnin yhdistelmässä. Myös talotekniikan kunnossapito on meille kasvualue, Espitin toimitusjohtaja Esa Pitkonen toteaa.

Esa Pitkonen jatkaa yhtiön toimitusjohtajana sekä liittyy kaupan myötä QMG:n emoyhtiön Nimlaksen omistajaohjelmaan.

– Yrityksen myyminen tuntuu hyvältä ratkaisulta, koska se toteuttaa tavoitteeni: paremmat kasvumahdollisuudet ja tukea johtamiseen ja lisäksi saan osakkaan näkökulman pohjoismaisille talotekniikkamarkkinoille. Sieltä on varmasti opittavaa, Esa Pitkonen sanoo.

QMG-konserniin kuuluu yli 30 tytäryhtiötä. Vuonna 2021 QMG:n liikevaihto oli noin 201 miljoonaa euroa. QMG, ruotsalainen Sandbäckens ja norjalainen Konstel muodostavat Nimlas-talotekniikkakonsernin, jonka pääomistaja on sijoitusyhtiö KLAR Partners.