Kuva: lahdenpuurakentajat.fi

Puurakentajat Group ostaa Lahden Puurakentajat Oy:n

Kuva: lahdenpuurakentajat.fi

Lahden Puurakentajat Oy on vuonna 2017 perustettu puurakentamiseen erikoistunut rakennusliike, jonka erityisosaamista ovat CLT-tekniikalla rakennetut massiivipuutalot. Lahden Puurakentajat Oy:n kuluvan tilikauden liikevaihto on noin miljoona euroa, ja yhtiöllä on tällä hetkellä 14 työntekijää. Yhtiöiden yhdistyessä joulukuussa 2020 Lahden Puurakentajat Oy:n työntekijät siirtyvät Puurakentajat Pientalot Oy:n palvelukseen. Puurakentajat Pientalot Oy:n osakkaiksi tulevat Lahden Puurakentajat Oy:n perustaja ja nykyinen omistaja Vili Koskinen sekä Lahden Puurakentajien laadusta ja jälkimarkkinoinnista vastaava Tuukka Eskola. Vili Koskinen siirtyy Puurakentajat Pientalot Oy:n toimitusjohtajaksi.

– Ympäristöministeriön syyskuussa ensimmäistä kertaa asettamat tavoitteet julkiselle puurakentamiselle ja niiden arvioidut vaikutukset yksityiselle rakennussektorille vahvistavat entisestään käsitystämme siitä, että puurakentaminen tulee kasvamaan merkittävästi lähivuosina. Strategiamme on kasvaa kannattavasti ja markkinaa nopeammin niin orgaanisesti kuin myös yritysostoin. Päämarkkina-alueemme on Suomen kasvukeskukset. Yrityskauppa tukee täydellisesti kasvustrategiaamme ja auttaa meitä kasvattamaan markkinaosuuttamme massiivipuusta rakennettujen pientalojen suunnittelussa, valmistuksessa ja rakentamisessa, Puurakentajat Group Oy:n toimitusjohtaja Mikko Leino sanoo.