Viimeisimmät julkaisut

Putkikannakkeita valmistava Toimex siirtyy työntekijöidensä omistukseen

Tamperelaisen putkikannakkeita valmistavan ja markkinoivan Toimex Oy:n koko osakekanta on siirtynyt yrityskaupan myötä yhtiön pitkäaikaisille työntekijöille. Toimexin uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty yhtiön uusiin omistajiin kuuluva Jussi Weiström.

”Meille tarjoutui mahdollisuus päästä yrittäjinä kehittämään pitkään markkinoilla toiminutta, perinteistä yhtiötä, jonka toimintaan asiakaskunnallamme on vahva luottamus. Yhtiön aiempien pääomistajien Kalervo ja Kaj Pentin luopuessa yhtiön omistajuudesta jatkamme liiketoimintaa muun henkilöstön kanssa. Tavoitteenamme on kehittää erityisesti asiakaspalvelun joustavuutta ja monikanavaisuutta”, toteaa toimitusjohtaja Jussi Weiström.

”Löysimme Toimexille erinomaiset omistajat lähempää kuin uskoimmekaan. Toivotamme työntekijöillemme menestystä omistajina heidän jatkaessaan perinteikkään yhtiön tarinaa tuleville vuosikymmenille”, kertoo Kalervo Pentti.

Toimexin koko nykyinen henkilöstö lukuun ottamatta entisiä omistajia jatkaa yhtiön palveluksessa vanhoina työntekijöinä.

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail