Kuva: Helsingin kaupunki

Punavuoren Betania-taloon suunnitellaan päiväkotia

Punavuoressa Perämiehenkadulla sijaitsevaan vuonna 1904 valmistuneeseen Betania-taloon suunnitellaan perusparannusta ja rakennuksen muuttamista kokonaan päiväkodiksi. Muutos liittyy varhaiskasvatuksen kasvaneeseen tilantarpeeseen alueella.

Kuva: Helsingin kaupunki

Tällä hetkellä Betania-talon tiloja käyttävät päiväkoti Meripirtti, taiteilijaseura sekä teatteriyhdistys Universum. Talossa on aiemmin järjestetty myös asukastalotoimintaa, jonka jatkaminen Betaniassa on mahdollista rakennustöiden alkamiseen asti.

Talon kunnostusta vaativat rakennusosat, muun muassa julkisivut, ikkunat ja ovet kunnostetaan rakennuksen arvon mukaisiksi. Talossa uudistetaan myös tilaratkaisuja, saniteettitiloja ja talotekniikkaa.

Korjaushankkeelle laaditaan hankesuunnitelmaa, joka valmistunee huhtikuussa 2023. Alustavan arvion mukaan rakentaminen voisi alkaa aikaisintaan kesällä 2024. Varhaiskasvatuksen toiminnan olisi tällä aikataululla mahdollista käynnistyä korjatuissa tiloissa elokuussa 2026. 

Betania-talon on suunnitellut Helsingin kaupunkilähetykselle arkkitehti Karl August Wrede. Korjausten ja muutostöiden pääsuunnittelusta vastaa arkkitehtitoimisto JKMM Oy.