EU on päättänyt tavoitella hiilineutraaliutta vuoteen 2050 mennessä. Suomen vuonna 2018 tehdyn hallitusohjelman mukaan maamme on hiilineutraali vuonna 2035. Hiilineutraalius on vaikea yhtälö, mutta karkeasti ilmaisten se saavutetaan hiilidioksidipäästöjä vähentämällä ja hiilidioksidi-nieluja kasvattamalla.
Kiinteistö- ja rakennusalan kontolla on noin kolmannes Suomen päästöistä. Siitä kolmanneksesta 76 % tulee rakennusten käytönaikaisesta energian-kulutuksesta ja 24 % rakennusmateriaaleista ja rakentamisvaiheen päästöistä, todetaan pari vuotta sitten valmistuneessa Rakennusteollisuus RT:n julkaisussa Vähähiilinen rakennusteollisuus 2035.
Hyviä uutisia: energian päästöttömyys etenee reippaasti kohti uusiutuvia energialähteitä ja Suomessa osataan rakentaa ja korjata rakennuksia energiatehokkaiksi sisäilmaston siitä kärsimättä. Tässä lehdessä on energiaosaamisesta useita hyviä esimerkkejä niin uudis- kuin korjauspuolelta.
Iso ja kallis kysymys on rakennusmateriaalit teräs ja betoni ja niiden tuotannon päästöjen vähentäminen.
Projektiuutisten viime numerossa syvennyttiin teräksen vähähiilisyyteen ja todettiin, että kun metallinjalostuksen omat prosessit muuttuvat hiilettömiksi lähinnä ydinvoiman avulla, pienenee tuotantomaiden kokonaispäästöt useita prosentteja. Päästötöntä terästä on luvassa vuoteen 2030 mennessä, mutta ensin sitä tarjotaan autoteollisuudelle.
Tässä numerossa teema-artikkeli käsittelee betonin päästöttömyyttä eli kuinka paljon suurpäästöistä sementtiä voidaan korvata vähäpäästöisillä seos-aineilla tai kuinka sementin valmistuksessa vapautuva hiilidioksidi saadaan talteen. Tiedossa on teknologiat, joilla betonituotannossa päästään 50 prosentin päästövähennykseen, mutta valmista vähäpäästöistä betonia joudutaan odottamaan vuosia meillä ja ehkä vuosikymmeniä koko maailmassa.
Mutta hyvällä uralla ollaan, ja se vähäpäästöisyyden ja päästöttömyyden erotus kurotaan pieneksi hiilinieluilla, joista opimme koko ajan lisää. Metsä on nielu, mutta niin on vanha betonikin karbonatisoituessaan.
Tähän asti muutoksen kulku on selkeä. Lisää mietittävää tulee, kun mainitaan rakentamisen arvoketju. Millaisella kulkupelillä rakennushankkeen arkki-tehti tuli aamulla konttorilleen? Miten rakennusurakoitsijan pääkonttori on valaistu? Kuinka kauan uudet kalusteet kelpaavat tilojen käyttäjille?
Lisää hyviä uutisia: toimistorakennuksiin vuokralle tulevat kysyvät nykyään poikkeuksetta rakennuksen ympäristövaikutuksista, kuten tässä lehdessä esiteltävän Mikonkatu 7:n omistaja kertoo. Vähähiilisyyteen ja lopulta hiilettömyyteen ohjaavia voimia on nyt liikkeellä monia.
Muutos on mahdollisuus, mutta myös ainoa vaihtoehto.
Jaana Ahti-Virtanen
päätoimittaja
