Porvoon Virastotalo. Kuva: Senaatti-kiinteistöt

Porvoon verotoimiston remontti alkaa

Senaatti-kiinteistöt aloittaa joulukuussa Porvoon verotoimiston Tulliportinkadun tilojen remontoinnin moderniksi valtion yhteistilaksi, josta asiakkaat saavat jatkossa Verotoimiston ja Maanmittauslaitoksen palvelut yhdestä osoitteesta.

Porvoon Virastotalo. Kuva: Senaatti-kiinteistöt

Porvoon verotoimisto ja Maanmittauslaitos siirtyvät ensimmäisinä valtion virastoina aidosti yhteiskäyttöiseen monitilaympäristöön syyskuussa 2020. Yhteistilan tavoitteena on edistää kansalaisten paremman palvelun lisäksi valtion toiminta- ja organisaatiokulttuurin muutosta ja tuottaa uudistuvaa toimintaa ja hyvinvointia tukevia, monipuolisia työympäristöjä.

Asiakaspalvelutilojen suunnittelussa painottuvat asioinnin helppous, asiakkaan yksityisyyden suojaaminen sekä parantuva akustiikka.

Verotoimiston muutostyöt käynnistyvät joulukuun alussa ja remontin toteuttajaksi on valittu Rakennusliike Jusmar Oy. Hankkeen kustannusarvio on 4,5 miljoonaa euroa.

Senaatti-kiinteistöt painottaa rakennushankkeessa hiilijalanjälkeä pienentäviä menetelmiä, kiertotaloutta ja muovitonta rakentamista.

Remontoitavissa tiloissa pyritään säästämään mahdollisimman paljon nykyisiä materiaaleja sekä toimittamaan uusiokäyttöön kaikki hyödynnettävät materiaalit. Uusien materiaalien valinnoissa painotetaan kierrätettävyyttä ja muovin vähentämistä.

Pilottihankkeen kautta Senaatti kerää tietoa uusiokäyttöön sopivista materiaaleista, muovista, purkujätteistä ja vertaa kustannuksia perinteisesti toteutettuihin rakennushankkeisiin.

Porvoon yhteistilan hiilijalanjälkeä pienentää myös Maanmittauslaitoksen luopuminen yksityiseltä taholta vuokratuista tiloista. Modernissa yhteistilassa tilatehokkuus paranee 15,4 neliömetriin henkilöä kohden. Uusitut tilat tarjoavat viihtyisän työympäristön 95 henkilölle, joista 35 on Maanmittauslaitoksen ja 60 verotoimiston työntekijää.

Muutostyöt rajoittuvat Tulliportinkadun kiinteistön A-siipeen, 2. ja 4. kerrokseen. Remontin yhteydessä korjataan vesikattoa ja julkisivua sekä rakennetaan kolme sähköautojen latauspistettä ja pyöräkatos. Muutostöistä ei aiheudu haittaa lähiympäristölle ajoittaista meluhaittaa lukuun ottamatta.