Pohjola Rakennus -konsernilla erinomainen tulos, liikevoitto kaksinkertaistui

pohjolarakennusPohjola Rakennus -konsernin vahva kasvu jatkuu. Vuoden 2015 liikevaihto oli 126 miljoonaa euroa, kun se edellisenä vuonna oli 85 miljoonaa euroa. Liikevoitto kasvoi 10,6 miljoonaan euroon. Vuonna 2014 liikevoitto oli 5,2 miljoonaa euroa.

– Erinomaiset tulokset ovat systemaattisen johtamisen ja hyvän henkilöstötyytyväisyyden ansiota. Onnistuimme analysoimaan markkinoiden kehitystä oikein ja tuottamaan kysytyille paikoille sekä kuluttajien että sijoittajien haluamia asuntoja, konsernijohtaja Juha Metsälä toteaa.

– Suunnittelu ja laskenta, tuotanto sekä myynti ja markkinointi onnistuivat kokonaisuutena, hän lisää.

Vuonna 2015 perustettiin kolme uutta tytäryhtiötä eli Pohjola Rakennus Oy Itä- ja Keski-Suomi, Länsi-Suomi ja Infra. Itä- ja Keski-Suomi teki voitollisen tuloksen jo ensimmäisenä toimintavuonnaan, Länsi-Suomi hankki hyviä urakoita sekä tontteja ja Infran toiminta käynnistyi.

Vuonna 2013 perustettu Pohjola Rakennus Oy Uusimaa on ottanut hyvin paikkansa pääkaupunkiseudulla. Konsernin tuloksesta puolet tulee Uusimaalta.

Kehitystyötä koko alan hyväksi

Konsernin uusimmalle tytäryhtiölle,  Pohjola Rakennus Oy Pohjois-Suomelle, etsitään parhaillaan toimitusjohtajaa Ouluun. Yhtiön käynnistettyä toimintansa konserni pystyy palvelemaan kaikilla Suomen neljällä työssäkäyntialueella.

Konsernin strategian mukaisesti suunnitellaan myös toiminnan laajentamista Ruotsiin.

Juha Metsälän mukaan Pohjola Rakennus keskittyy edelleen kohtuuhintaisten asuntojen tuottamiseen. Tuotantoa suunnitellaan ennakkomarkkinoinnin ja erilaisten markkinatutkimusten avulla.

Konsernissa panostetaan edelleen myös pitkäjänteiseen aluekehittämiseen.

Pohjola Rakennus pyrkii toimimaan innovatiivisesti ja rakennusalaa voimakkaasti edistäen. Esimerkkeinä tehokkaasta tuotekehittämisestä ovat mm. Pohjola Rakennuksen vakioitu tapa kerrostalojen rakentamiseen sekä Eloisa-senioriasunnot. Tällä hetkellä on käynnissä neljä tuotekehityksen teemaa: Aluekehittäminen, Myynti ja markkinointi, Kerrostalon vakioratkaisut ja Pohjola Akatemia, jotka kestävät ainakin kolme vuotta.

Pohjola Rakennus -konserni

  • Talouden tunnusluvut: 2015 liikevaihto 126 milj. €  ja liikevoitto 10,6 milj. €, 2014 liikevaihto 85 milj. € ja liikevoitto 5,2 milj. €, 2016 budjetoitu liikevaihto 180 milj. €
  • Emoyhtiö Pohjola Rakennus Group PRG Oy
  • Tytäryhtiöt: Pohjola Rakennus Oy Uusimaa (perustettu 2013), Häme (2014),  Infra, Keski- ja Itä-Suomi, Länsi-Suomi (2015), Pohjois-Suomi (2016)
  • Tytäryritysten toimiva johto omistaa osuuden yrityksistä
  • Perustettu Tampereella 1989
  • Asiakastyytyväisyys-tutkimuksessa suositteluindeksi 4,3 asteikolla 1–5 vuonna 2015

Tunnusluvut liiketoiminnasta sekä taloudellisesta asemasta ja tuloksesta

2015 2014 2013
Liikevaihto, miljoonaa € 126,2 85,2 66,0
Liikevoitto, miljoonaa € 10,6 5,3 3,4
Liikevoitto % 8,41 6,20 5,10
Oman pääoman

tuotto %

31,52 17,98 12,30
Omavaraisuusaste 41,71 45,78 51,63

Lisätietoja:

Konsernijohtaja Juha Metsälä, Pohjola Rakennus -konserni

emoyhtiö Pohjola Rakennus Group PRG Oy:n toimitusjohtaja